Ruskon kirjasto on tarjonnut syksyllä mahdollisuutta sanataidetyöskentelyyn Hiidenvainionkoulun ja Laukolan koulun 1–2-luokkalaisille. Toteutuneissa sanataidepajoissa kuuntelimme tarinan avaruusolennoista, minkä jälkeen lapset keksivät arvottujen sanalappujen avulla uuden avaruusolennon. Pajoissa tehtyjä piirustuksia pääsi ihailemaan lokakuussa Ruskon pääkirjaston lastenosastolla. Lapset ovat olleet aiheesta innostuneita. Pajan innoittama luova työskentely on joillain ryhmillä jatkunut opettajan johdolla esimerkiksi kirjoitelmina.
Sanataidepajat ovat tarjonneet vaihtelua koulupäiviin. Sanataide ruokkii ja ylläpitää luovuutta, ja on kaikin puolin tekijälähtöistä. Sanataiteessa ollaan tekemisissä sanojen kanssa, mutta ne ovat kuitenkin vain osa toimintaa. Siksi sanataiteilu sopii myös niille, jotka vasta harjoittelevat lukemista ja kirjoittamista.
Sanataidepajoja voi tiedustella 11.12. asti Ruskon pääkirjastolta. Nyt toteutettavissa pajoissa valittavina on kuvaamataitoon tai runoihin liittyviä tehtäviä. Tehtävät soveltuvat parhaiten alakoulun ensimmäisille luokille.
Pajat ohjataan toiveiden mukaan joko Ruskon pääkirjastolla, Vahdon kirjastolla tai koululla. Tarkempia tietoja saa sähköpostitse iina.juutinen@rusko.fi tai soittamalla pääkirjastolle.