Paasniittuun rakentuu perhepuisto kaikenikäisille

Ruskon Paasniitussa sijaitsevaa leikkipuistoa on paranneltu pitkin viime vuoden loppua, ja kehittämistä on tarkoitus jatkaa tämän vuoden aikana. Tavoitteena on tehdä alueesta monikäyttöinen ja liikunnallinen paikka eri-ikäisille kuntalaisille, eräänlainen perhepuisto.

Perhepuiston kehittämistä on suunniteltu ja toteutettu yhdessä hyvinvointitoimialan ja teknisen toimen kanssa. Puiston kehittämiseen on aktiivisesti kerätty ja kerätään kehittämisideoita kuntalaisilta.

Päiväkodin lapset puiston kehittäjinä

Huonoon kuntoon päässeeseen puistoon uusittiin loppuvuoden 2020 aikana leikkivälineet sekä leikkipuiston maapohja muutettiin turvalliseksi hakepohjaksi. Leikkipuiston välinehankintoihin kysyttiin toiveita läheisen Satumetsän päiväkodin lapsilta, vanhemmilta ja henkilökunnalta.

Eniten lasten ääniä saivat hämähäkkikeinu, suuri kiipeilyverkko sekä perinteinen vaijeriliukurata, johon onkin ollut pitkä jono aina kun puistossa on käynyt, iloitsee hyvinvointitoimialan liikuntapalveluvastaava Erkki Korpela.

Leikkipuiston parannusten lisäksi perhepuistoon on pystytetty kaikenikäisten omatoimista kuntoilua varten monipuoliset liikuntatelineet sekä maatrampoliini.

Puistoon on tulossa vielä jalkapallon pienpelejä varten ns. panna-areena entisen koripallokentän viereen. Talvella jäädytetyllä kentällä pystyi myös luistelemaan ja puiston laitaan tehdyllä kumpareella laskemaan pulkalla. Lisäksi aluetta siistitään ja lisätään istutuksia.

Kuntalaisten mielipiteitä tarvitaan

Perhepuiston kehittämisen tueksi on kerätty kuntalaispalautetta eri vaiheissa ja eri tavoin. Päiväkotikierroksen lisäksi avattiin avoin kysely kunnan nettisivuilla viime syyskuussa. Puistossa pidetiin myös ideankeruuilta, lue lisää linkistä.

Kyselyillä ja jalkautuvilla vaikuttamistapaamisilla informoitiin lähialueen ihmisiä uusista suunnitelmista, haettiin ideoita puiston kehittämiseen sekä korjaustarpeita olemassa olevaan tilanteeseen. Vastaajia ja osallistujia kyselyissä ja kehittämisilloissa oli yhteensä noin 30.

Jatkokehittämistä ajatellen toiveet painottuivat skeitti- ja skuuttiramppiin ja toisaalta pitkään toivottuihin kuntoportaisiin. Toivetta oli myös pickleball-kentästä. Jatkokehittämiseen on varattu määrärahaa tämän vuoden investointeihin ja haettu rahoitusta valtion liikuntapaikkarakentamisen hankkeesta. Päätös rahoituksesta tullee kevään aikana, Erkki Korpela valottaa jatkosuunnitelmia.

Ilkivaltaa ehkäistään

Puiston liikennejärjestelyjä tehtiin sillä silmällä, että mahdollista ilkivaltaa voitaisiin estää ennalta. Siksi kaikilla puistoon johtavilla poluilla on estepuomit.

Aikaisemmin puisto pääsi rapistumaan ilkivallan seurauksena. Kuntalaispalautteissakin painottui toive siitä, että asiaa pitäisi jatkossa ehkäistä. Pelkät esteet eivät siihen riitä, joten kaikilta toivotaan nyt vastuullisuutta, että parannukset pysyvät parannuksina, muistuttaa työpäällikkö Markku Jessen-Juhler.

Paasniitun perhepuisto katso kartasta