Ruskopäiviä vietetään taas elokuussa viikolla 32 ja lauantaina 10.8. pidetään kunnantalon edessä perinteinen markkinatori. Torilla on taas kunnan johtoryhmä ja muita työntekijöitä paikalla keskustelemassa ajankohtaisista asioista ja keräämässä palautetta kuntalaisilta. Lauantaina 10.8. markkinatorilla klo 11–14 tavattavissa ovat ainakin kunnanjohtaja Kari… Lue loppuun
Ruskon kunnan johtoryhmä tavattavissa Ruskopäivillä lauantaina 10.8.
Haku nuorten vaikuttajakouluun 2024–2025
Varsinais-Suomen liitto avaa haun jo kahdeksannen kerran järjestettävään varsinaissuomalaisille nuorille suunnattuun vaikuttajakouluun. Vaikuttajakouluun valitaan noin 20 yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostunutta nuorta. Kohderyhmänä ovat toisen asteen opiskelijat, välivuosiaan viettävät ja juuri korkeakouluopintonsa aloittaneet nuoret. Tavoitteena on madaltaa nuoren kynnystä ottaa osaa yhteiskunnalliseen… Lue loppuun
Varha esittelee palveluverkkosuunnitelmia asukkaille livelähetyksessä maanantaina13.5.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluverkon suunnittelu etenee. Varha esitteli kuntien johdolle 10.5.2024 viranhaltijoiden viimeisimpiä suunnitelmia toimipaikkojen ja palveluyksiköiden sijoittumisesta Varsinais-Suomessa. Asukkaille suunnitelmia esitellään maanantaina 13.5. klo 18–19 livelähetyksessä. Tilaisuudesta julkaistaan myös myöhemmin tallenne. Varha kertoo tiedotteessaan, että tässä vaiheessa suunnitelmat koskevat mm.… Lue loppuun
Ruskon kunta tarjoaa ilmaisen polkupyörän kevättarkastuksen 16.5. klo 13–17
Ruskon kunta tarjoaa yhteistyössä Fillaritallin kanssa kaikille avointa pyörähuoltopalvelua torstaina 16.5. iltapäivällä Maunun koulun takapihalla. Fillaritallin pop up -huoltoon voi tuoda pyörän ilman ajanvarausta. Maksaa tarvitsee vain vaihdettavista varaosista, jos tarvetta ilmenee. Tällä palvelulla halutaan helpottaa pyörän selkään siirtymistä taas… Lue loppuun
Ruskon kunta tarjoaa peltoalueita vuokrattavaksi Vahdolla
Ruskon kunta tarjoaa vuokralle ajalle 1.5.2024 – 30.4.2027 seuraavat peltoalueet Vahdolla: Laavistentien varren pellot (Laavistentien molemmin puolin kaksi palstaa), 1,58 ha Kalliorannan tien varren pellot (kiinteistöt Jokipuisto Rn:o 2:37 ja Metsärinne Rn:o 6:10), 1,04 ha Harjulantien päässä oleva Vahdonjoki -kiinteistöön… Lue loppuun
Hakematta paras -kampanja käynnistyy Varsinais-Suomessa
Kevään juhlat lähestyvät. Monella juhlintaan liittyy alkoholi. Nuorille helpoin tapa saada alkoholia on pyytää täysi-ikäinen henkilö ostamaan sitä heille. Usein tämä täysi-ikäinen henkilö on kaveri, tuttu tai perheenjäsen. Hakematta paras – ethän välitä alkoholia alaikäiselle! Suomen lain mukaan alkoholin tai… Lue loppuun