ihmisen jalat ja auringonlasku meren rannalla

Yhteystiedot

Katri Öster

Opinto-ohjaaja

Puhelin

044 4333 633

Sähköposti

etunimi.sukunimi@rusko.fi

Oppivelvollisuus perusopetuksen jälkeen

Perusopetuksen päättävä nuori on velvollinen hakemaan perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen. Hakea voi lukioon, ammatilliseen koulutukseen, tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen tai muuhun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvaan koulutukseen.

Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon. Toisen asteen ja nivelvaiheen opinnot ovat oppivelvollisille pääsääntöisesti maksuttomia sen kalenterivuoden loppuun asti, kun opiskelija täyttää 20 vuotta.

Peruskoulun opinto-ohjaaja vastaa nuoren ohjauksesta sekä koulutukseen hakeutumisen ja opintojen aloittamisen valvonnasta päättövuoden elokuun loppuun asti. Mikäli nuori jää yhteishaussa ilman koulutuspaikkaa, ohjausvastuu siirtyy elo-syyskuun vaihteessa peruskoululta nuoren asuinkunnalle. Asuinkunnan tehtävänä on ohjata myös niitä oppivelvollisia, jotka ovat keskeyttäneet toisen asteen opintonsa ja joilla ei ole uutta opiskelupaikkaa.

Viime kädessä ilman opiskelupaikkaa oleville oppivelvolliselle osoitetaan opiskelupaikka nivelvaiheen koulutuksesta (TUVA tai TELMA) kahden kuukauden kuluttua siitä, kun oppivelvollinen on ilmoitettu asuinkunnalle.

Tarvittaessa nuorelle voidaan huoltajan anomuksesta myöntää oppivelvollisuuden keskeytys esimerkiksi terveydellisten syiden, pitkäaikaisen vamman tai sairauden takia tai vanhempainvapaan ajaksi.

Ruskon kunnassa oppivelvollisia ohjaa ja valvoo oppivelvollisuuskoordinaattorina toimiva opinto-ohjaaja (ks. yhteystiedot yllä).