Kunnanjohtajan joulutervehdys

Olemme valmistautumassa jouluun ja alkavaan uuteen vuoteen odotuksissamme ja teoissamme.

Kulunut vuosi on tuonut mukanaan uhkakuvan taloudellisesta laskusuhdanteesta. Yhteiskunnan eri tasoilla tämä on ilmentynyt mm. bruttokansantuotteen jäämisenä edellisen vuoden tasolle. Taloudellisen kasvun jääminen alle ennakoidun on ilmennyt erityisesti asuntorakentamisen vähentymisenä, samoin korkojen ja hintojen vaikutus talouteen ei ole ollut suotuisa kuluvana vuonna.

Kuluva vuosi on ollut hyvinvointialueille ensimmäinen toimintavuosi. Hyvinvointialueet, Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) mukaan lukien, ovat selvinneet palvelujen järjestämisestä odotetulla tavalla. Tarkoitushan ei ollutkaan ensi vaiheessa palvelujen sisältöön juurikaan puuttua aiempaan palvelutuotantoon nähden.

Varsin nopeasti ollaan kuitenkin hyvinvointialueidenkin toiminnassa tultu siihen, että on tullut tarve tasapainottaa niiden toimintaa. Aluevaltuusto tulee käsittelemään aluehallituksen talousarvioesitystä, joka on enemmän alijäämäinen kuin mitä aluehallitus oli aiemmin linjannut. Tämänkin taustalla on ainakin osaksi oletettua huonompi yleinen taloustilanne. Varha pyrkii vastaamaan haasteeseen mm. henkilöstöhallinnollisin ja palvelurakennemuutoksellisin toimenpitein. Palveluverkon karsimiseen liittyviä päätöksiä Varha aikoo tehdä alkavan vuoden alkupuolella. Näitä linjauksia varsin monessa kunnassa odotetaan jännityksellä.

Ruskolla talouden hiipuminen on näkynyt mm. kuluvan vuoden talousarvion toteutumisessa ja ensi vuoden talousarvion valmistelussa. Kuluvan vuoden arvioitu n. 950.000 euron ylijäämä on kääntynyt vuoden kolmen neljänneksen jälkeen laaditussa osavuosikatsauksessa n. 100.000 euron ylijäämäksi. Myös ensi vuoden talousarvion valmistelu oli aiempaa haasteellisempaa, venyihän sen laatiminenkin jo pari viikkoa yli aiotun. Vaikka n. 150.000 euron alijäämää ei voikaan pitää hyvänä, voidaan sen kanssa tässä kohtaa kuitenkin elää.

Kunnan kiinteistöjen kuntoon saattamiseen on viime aikoina kiinnitetty huomiota. Valitettavasti näitä asioita ei pystytä ratkaisemaan käden käänteessä. Keskeisimpinä huomion kohteina ovat tällä hetkellä Karhukallion päiväkoti sekä kirjasto-kunnantalo, molempiin hankkeisiin on varauduttu merkittävällä yhteensä 8,2 miljoonan euron määrärahavarauksilla vuosille 2024-2025. Myös Merttelän koulukiinteistöön osoitetaan 150.000 euron määräraha vuodelle 2024, kiinteistö on tarkoitus osoittaa kolmannen sektorin ja teknisen toimen käyttöön sekä tarvittaessa väistötilaksi.

Kunnassa ollaan käynnistämässä vuoden vaihteessa palvelustrategian laadinta. Kyseisen strategian laadinta pohjautuu kunnan strategian pohjalta vahvistetussa elinvoimaohjelmassa esitettyyn toteamukseen, että kerran valtuustokauden aikana tulee suorittaa palveluverkon riittävyyden tarkastelu. Tarkastelussa kiinnitetään huomiota tulevaisuuden tavoitetilaan sekä palveluiden palvelurakenteeseen sekä niiden tuottamiseen. Samaan aikaan palvelustrategian laadinnan kanssa on aloitettu myös organisaation tarkastelu. Tarkastelu päätettiin aloittaa opetus- ja varhaiskasvatustoimialasta, myös muita toimialoja tullaan tarkastelemaan vuoden 2024 kuluessa.

Vaikka yleinen taloustilanne niin koko yhteiskunnan kuin myös Ruskon kunnan osalta on tietyllä tavalla tiukkenemassa, haluan kuitenkin kiinnittää kuntalaisten huomiota Ruskon vahvuuksiin, joista osaa ollaan viime aikoina edelleen vahvistettu.

Ruskolla on laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus. Varhaiskasvatuksessa on joka päiväkodissa oma resurssihenkilö sekä kummassakin kunnanosassa kiertävä resurssihenkilö. Samoin joka päiväkodissa on oma erityisopettaja, joka vastaa lasten tuen toteutumisesta. Lisäksi varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyissä saamat arvosanat kertovat osaltaan perheiden tyytyväisyydestä Ruskon varhaiskasvatuspalveluihin. Perusopetuksessa yläkoulun Ylen Uutisluokka -toiminta ylitti juuri uutiskynnyksen ja käyttöön on otettu lukuvälitunteja.

Kirjastopalveluja onkin jalkautettu entistä voimakkaammin kouluille ja varhaiskasvatukseen. Yläkoulussa nuortenkirjastonhoitaja on tavattavissa viikottain ja kirjastoautomaatit ovat avautuneet Maunun koululle ja K-marketiin. Huolimatta pääkirjastotilan puuttumisesta avattiin asiointipiste Ruskotalon ala-aulaan kuluvan vuoden alussa. Hyvinvointitoimialalla on myös perusnuorisotyön ohella käynnistetty koulunuorisotyöntekijän toiminta, joka on lisännyt yhteistyötä koulun, nuorisotoimen ja opiskeluhuollon väen kanssa. Lisäksi on jatkettu laajempaakin huomiota saanutta Nanny-toimintaa lapsiperheiden avuksi ja polkaistu käyntiin nuorille kauan odotettu moottoripajatoiminta.

Korostan tässä yhteydessä kuntalaisten, luottamushenkilöiden ja kunnan henkilöstön yhteistyötä Ruskon kehittämisessä entistäkin houkuttelevammaksi ja elinvoimaisemmaksi asuinympäristöksi. Tähän päämäärään pyrittäessä meidän tulee huolehtia kunnan talouden säilyttämisestä vakaalla tasolla mutta kuitenkin samanaikaisesti kehittäen ja innovoiden myös uusia asioita. Kehitettävät asiat eivät välttämättä aina vaadi edes merkittävää hintalappua.

Arvoisat kuntalaiset, lopuksi haluan johdattaa Teidät rauhaisaan jouluun ja alkavaan uuteen vuoteen otteella Vesa-Matti Loirin kappaleesta Tähti tähdistä kirkkain:

”Tähden tähdistä kirkkaimman

Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa

Tähden tähdistä kirkkaimman

Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa

Sen lapsenmieli löysi, tuntein vaistosin

Ja tunnelman niin herkän tavoitin

Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän

Voi löytää vielä tunteen lämpimän

Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin

Niin jouluntähti loistais vieläkin

Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa

Ja valaisee vain lapsen maailmaa”

 

Kari Lehtinen, kunnanjohtaja