Rokotuspiikki.

Koronarokotukset

Päivitys 3.10.2022

Koronarokotuksia Ruskon seurakuntatalolla perjantaina 7.10.2022

Rokotuspaikka: Ruskon seurakuntatalo, kokoustila, Vanhatie 7 Rusko

Ajanvaraus joko sähköisesti tai puhelimitse ajanvarauksen kautta

Ajanvaraus, puh. 02 4343 150

  • Ma-to klo 8-16
  • Pe klo 8-14

Päivitys 26.9.2022

Viides rokotus ( tehosterokotus)

THL suosittelee viidensiä koronarokoteannoksia

 Tehosterokotukset laajenevat loppusyksystä

Jatkossa (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin)  uutta tehosterokotusta suositellaan kaikille 65 vuotta täyttäneille ja sitä nuoremmille riskiryhmiin kuuluville. Tehosterokotteen voi ottaa aikaisintaan lokakuussa, esimerkiksi yhtä aikaa influenssarokotteen kanssa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee uutta koronan tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille. Tehosteannoksen kohderyhmien osalta ei ole väliä sillä, kuinka monta rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on mahdollisesti sairastanut koronan.

Tehosterokotteen voi ottaa loppusyksyllä, kun edellisestä rokotuksesta tai koronavirustaudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisessä ajanvarauksessa tai soittamalla Raision tai Ruskon terveysasemalle ja valitsemalla valikosta kohdan rokotukset.

12-vuotiaiden ja sitä vanhempien koronarokotukset annetaan Terveysristeyksessä os. Juhaninkuja 3.


Päivitys 1.9.2022

Ruskolaisille tarjotaan 4:ttä koronarokotusmahdollisuutta ajanvarauksella myös Ruskolla,
Seurakuntakeskuksen tiloissa kahtena perjantaina syyskuussa: 9.9 ja 23.9.22, virka-aikana.

Rokotuspaikka: Ruskon seurakuntakeskus, kokoustila, Vanhatie 7 Rusko

Ruskolla olevat ajat on tarkoitettu ensisijaisesti yli 60-vuotiaille ja heille, joilla on vaikea kulkea Raisioon.

Aikoja voi varata sähköisesti tai puhelimitse ajanvarauksen kautta

Ajanvaraus, puh. 02 4343 150

  • Ma-to klo 8-16
  • Pe klo 8-14

Lue lisää neljännestä rokotusannoksesta.

 


Päivitys 18.8.2022

Syyskuussa annetaan koronarokotuksia 60–69-vuotiaille

Neljänsiä koronarokotuksia tarjotaan asukkaille portaittain. Neljännen rokotteen voivat seuraavaksi varata kaikki 60-69-vuotiaat. Rokotusaikoja saa syyskuun alusta lähtien.

Raision kaupunki tarjoaa raisiolaisille ja ruskolaisille neljänsiä rokoteannoksia portaittain. Rokotukset alkavat henkilöistä, joilla on suurin lääketieteellinen riski vakavalle koronataudille. Ajan koronarokotukselle voivat nyt varata 60-69-vuotiaat ja sitä vanhemmat sekä 18-69-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt.

Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan, ei tarvitse nyt tehosteannosta.

Tarjoamme edelleen 1. 2. ja 3. koronarokotteita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeiden mukaan.

Kaikki koronarokotukset ajanvarauksen kautta

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisessä ajanvarauksessa tai soittamalla Raision tai Ruskon terveysasemalle ja valitsemalla valikosta kohdan rokotukset.

Kaikki koronarokotukset annetaan 22.8. alkaen Terveysristeyksessä (Juhaninkuja 3, Nuorisotila Nopan viereinen ovi). Henkilöille, joilla rokotuspaikka muuttuu varauksen voimassaoloaikana, ilmoitetaan asiasta tekstiviestillä.

 


Päivitys 3.8.2022

Koronarokotukset nyt 70-79-vuotiaille

Neljänsiä koronarokotuksia tarjotaan asukkaille portaittain. Neljännen rokotteen voivat nyt varata kaikki 70–79-vuotiaat ja 18–69-vuotiaat riskiryhmiin kuuluvat henkilöt.

Raision kaupunki tarjoaa raisiolaisille ja ruskolaisille neljänsiä rokoteannoksia portaittain. Rokotukset alkavat henkilöistä, joilla on suurin lääketieteellinen riski vakavalle koronataudille. Ajan koronarokotukselle voivat tällä hetkellä varata 70-79-vuotiaat ja sitä vanhemmat sekä 18-69-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt.

Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan, ei tarvitse nyt tehosteannosta.

Tarjoamme edelleen 1. 2. ja 3. koronarokotteita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeiden mukaan.

Kun 70-79-vuotiaat ja sitä vanhemmat, sekä 18-69-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt on rokotettu, tarjoamme neljänsiä koronarokotuksia niille 60-69-vuotiaille, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin. Tästä informoimme myöhemmin.

Kaikki koronarokotukset ajanvarauksen kautta

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisessä ajanvarauksessa (sähköisen varauksen linkki: Raision ja Ruskon ajanvarausporttaali) tai soittamalla Raision tai Ruskon terveysasemalle ja valitsemalla valikosta kohdan rokotukset.

Järjestämme rokotuspäiviä myös tiettyinä sunnuntai-päivinä Raision terveysasemalla. Myös sunnuntairokotuksiin pitää varata aika etukäteen.

Koronarokotuksia annetaan Raision terveysasemalla 21.8.2022 asti ja sen jälkeen koronarokotuspaikka vaihtuu Terveysristeykseen os. Juhaninkuja 3 Raisio (Nuorisotila Nopan viereinen ovi). Henkilöille, joilla rokotuspaikka muuttuu varauksen voimassaoloaikana, ilmoitetaan asiasta tekstiviestillä.

Lue lisää koronarokotuksista Raisiossa.

Luettelo riskiryhmistä THL:n sivuilla.

 


Päivitys 27.6.2022

Voimakkaasti immuunipuutteisille viides koronarokote

Voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille suositellaan viidettä koronarokoteannosta. Koronarokotuksia annetaan kesän ajan ajanvarauksen kautta Raision terveysasemalla.

THL suosittelee voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille viidettä koronarokoteannosta. Tehosteannoksen voi antaa, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4–6 kuukautta.

THL:n alustavien tutkimustulosten mukaan neljännen rokoteannoksen jälkeen vasta-aineiden määrä jää voimakkaasti immuunipuutteisilla keskimäärin kolmasosaan siitä rokotevasteesta, joka terveillä aikuisilla on kolmannen annoksen jälkeen. Voimakkaasti immuunipuutteisilla yksilöiden välinen vaihtelu rokotevasteessa on suurta, sillä immuunipuutoksen vakavuus vaikuttaa vasteeseen.

Koronavirustartunta vastaa yhtä rokoteannosta myös immuunipuutteisilla henkilöillä, joten taudin sairastanut ja neljä rokoteannosta saanut henkilö ei tarvitse viidettä rokoteannosta tässä vaiheessa.

Rokotukset vain ajanvarauksella

Koronarokotuksia annetaan kesän ajan ajanvarauksen kautta Raision terveysasemalla. Ilman ajanvarausta rokotuksia ei kesällä anneta.

Ajan rokotukseen voi varata sähköisessä ajanvarauksessatai puhelimitse omalta terveysasemalta.

Lue lisää koronarokotuksista Raisiossa.

Tietoa neljännestä koronarokotusannoksesta THL:n sivuilla.

Luettelo riskiryhmistä THL:n sivuilla.


Päivitys 16.5.2022

Raision koronarokotukset siirtyvät terveysasemalle kesäkuussa – rokotukset vain ajanvarauksella

Raision koronarokotuspiste siirtyy 1.6.2022 Terveysristeyksestä takaisin Raision terveysasemalle. Siirron myötä rokotuksia ei anneta enää vuoronumerolla, vaan rokotukseen tulee varata aika. Raision kaupunki vastaa Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen rokotuksista.

Rokotukset jatkuvat kesäkuussa Raision terveysasemalla, Sairaalakatu 5. Terveysasemalla rokotuksia annetaan 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Rokotukseen ilmoittaudutaan automaatilla ja mukaan on hyvä ottaa Kela-kortti.

Ajan voi varata ajan sähköisessä ajanvarauksessa raisio.terveytesi.fi.

Puhelimitse ruskolaiset voivat varata ajan Ruskon terveysasemalta, p. 02 4343 150. 

Kuulovammaisten tekstiviestipalvelu toimii Ruskon terveysasemalla numerossa 044 797 1723

Toukokuun loppuun asti rokotuksen saa myös ilman ajanvarausta Terveysristeyksessä, Juhaninkuja 3. Terveysristeyksessä rokotuksia annetaan vuoronumerolla arkisin klo 9-15:30.

Alle 12-vuotiaiden rokotukset annetaan edelleen keskitetysti Raision keskustan neuvolassa. Lasten rokotusaikoja voi tiedustella omalta neuvola- tai kouluterveydenhoitajalta ja alle 10-vuotiaiden osalta myös sähköisesti.

Lisätietoa Raision koronarokotuksista voi lukea Raision koronarokotussivulta raisio.fi/koronarokotukset.

 


Päivitys 10.5.2022

Neljättä koronarokotetta tarjotaan aiempaa laajemmalle ryhmälle myös Raisiossa

Neljäs rokoteannos voidaan antaa aikaisintaan 3 kuukautta kolmannen rokoteannoksen jälkeen. Aika koronarokotuksen saamiseksi pitää varata itse. Ajan voi varata puhelimitse omalta terveysasemalta tai sähköisestä ajanvarauksesta. Rokotuksen saa myös ilman ajanvarausta arkisin klo 9–15.30 Terveysristeyksestä, Juhaninkuja 3.

Neljättä koronarokotetta on suositeltu jo aikaisemmin 12 vuotta täyttäneille vakavasti immuunipuutteisille, 80 vuotta täyttäneille sekä kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille. Lisätietoa neljänsien rokotusten laajenemisesta THL:n sivuilla.

Tästä Raision tiedotteeseen.

Lue lisää koronarokotuksista Raisiossa.


Päivitys 1.4.2022

80 vuotta täyttäneet saavat neljännen koronarokotusajan puhelimitse Raisiossa

Raisio tarjoaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisesti neljättä koronarokoteannosta 80 vuotta täyttäneille sekä kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille. Kaikki rokotettaviin ryhmiin kuuluvat kontaktoidaan, mutta ajan saa varata myös itse. Raision kaupunki vastaa Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen rokotuksista.

Raision ja Ruskon alueella kaikkiin 80 vuotta täyttäneisiin henkilöihin ollaan yhteydessä neljännen koronarokotuksen saamiseksi. Kotona asuville 80 vuotta täyttäneille soitetaan ja arvion perusteella heille annetaan aika neljänteen koronarokotukseen Ruskon terveysasemalle tai Raisioon Terveysristeykseen.

Soitot tulevat 044 797 -alkuisista puhelinnumeroista. Omaan lähipiiriin kuuluville 80 vuotta täyttäneille henkilöille onkin hyvä kertoa saapuvasta puhelusta ja kehottaa heitä vastaamaan virka-aikana tuleviin puheluihin. Mikäli puheluun ei pysty vastaamaan, kannattaa odottaa uutta puhelua. Jos rokotettavaa ei tavoiteta useammasta yrityksestä huolimatta, pyritään hänet tavoittamaan soittamalla lähiomaiselle.

Yhteyttä otetaan vain henkilöihin, jotka ovat jo täyttäneet 80 vuotta. Alle 80-vuotiaiden tulee itse varata aika rokotukseen, kun he täyttävät 80.

Kotihoito sopii rokottamisesta omien sekä päiväkuntoutuksen asiakkaiden kanssa, ja omaishoidonkin asiakkaisiin ollaan yhteydessä rokotusajan sopimiseksi. Rokotuksia annetaan myös hoivakodeissa asuville iäkkäille.

Neljännen rokoteannoksen saa myös ajan itse varaamalla sekä vuoronumerolla

Rokotukseen voi myös itse varata ajan. Sähköisesti ajan voi varata sähköisessä ajanvarauksessa. Puhelimitse raisiolaiset voivat varata ajan Raision terveysasemalta, p. 02 434 3183, ja ruskolaiset Ruskon terveysasemalta, p. 02 4343 150. Kuulovammaisten tekstiviestipalvelu toimii Raision terveysasemalla numerossa 044 797 1358 ja Ruskon terveysasemalla numerossa 044 797 1723. Rokotukset annetaan Terveysristeyksessä, Juhaninkuja 3.

Kaikki itse varatut rokotusajat ovat Raisioon, mutta niitä voivat varata sekä raisiolaiset että ruskolaiset. Neljänsiä annoksia annetaan myös ilman ajanvarausta Raisiossa Terveysristeyksessä, Juhaninkuja 3, arkisin klo 9–15.30.

Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Myös PCR-testillä varmistetun koronataudin sairastaneelle ja kaksi rokoteannosta saaneelle suositellaan kolmatta rokoteannosta, kun 3 kuukautta sairastetusta taudista tai edellisestä rokoteannoksesta on kulunut. Neljättä rokotetta ei tarvitse, jos on sairastanut PCR-testillä varmistetun koronataudin sekä saanut kolme rokoteannosta.

THL:n sivuilla lisätietoa siitä, miten sairastettu koronatauti vaikuttaa rokotuksiin.

THL:n verkkosivuilla ohjeita kolmannesta ja neljännestä koronarokoteannoksesta.

Raision uutinen asiasta.


Päivitys 8.3.2022

Riskiryhmään kuuluvat 12-17-vuotiaat voivat saada kolmannen koronarokotteen 

Kolmas rokoteannos annetaan 6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Raisiossa rokotuksen saa vuoronumerolla tai varaamalla ajan.

Lue Raision tiedote asiasta.


Päivitys 3.3.2022

Torstaille 10.3. avattu koronarokotusaikoja klo 17.45 asti

Aika tulee varata ensisijaisesti sähköisessä ajanvarauksessa. Siirry sähköiseen ajanvaraukseen.

Rokotusaikoja voi varata myös puhelimitse terveysaseman ajanvarauksesta. Tällöin äänivalikosta tulee valita kohta rokotukset.

Lue lisää koronarokotuksista Raisiossa.


Päivitys 7.2.2022

Torstaille 17.2. on avattu koronarokotusaikoja klo 17.45 asti. Kyseiset rokotukset annetaan Terveysristeyksen rakennuksessa

Aika tulee varata ensisijaisesti sähköisessä ajanvarauksessa raisio.terveytesi.fi

Lue Raision tiedote


Päivitys 3.2.2022

Raision koronarokotukset siirtyvät Terveysristeyksen yhteyteen

Raision koronarokotukset siirtyvät Terveysristeyksen rakennukseen, Juhaninkuja 3, ensi viikon torstaina 10.2. Uuteen paikkaan siirtyvät sekä ajanvarauksella että vuoronumerolla annettavat 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokotukset.

Alle 12-vuotiaiden rokotukset annetaan edelleen keskitetysti neuvoloissa. Raision kaupunki vastaa Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen rokotuksista.

Uusi rokotuspaikka sijaitsee Terveysristeyksen rakennuksen toisessa osassa, vanhan kauppaopiston tiloissa. Rokotuspaikan sisäänkäynti on Nuortenkeskus Nopan vieressä.

Terveysaseman tilat ovat käyneet ahtaaksi. Tilojen siirto terveysristeykseen antaa väljemmät tilat sekä rokotuksiin tulijoille että terveysaseman asiakkaille. Näin varmistamme paremmin myös terveysturvallisen asioinnin, johtava ylilääkäri Arto Raassina kertoo.

Rokotuksia annetaan jatkossakin arkisin niin ajanvarauksella kuin vuoronumerolla ilman ajanvarausta. Ajan rokotukseen voi varata ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa raisio.terveytesi.fi. Jos ajan varaa puhelimitse terveysaseman ajanvarauksesta, äänivalikosta tulee valita rokotukset-kohta. Kaikkia rokoteannoksia annetaan aiempaan tapaan myös vuoronumerolla ilman ajanvarausta. Vuoronumerolla rokotuksen saa arkisin klo 9-15:30.

Uudessa rokotuspaikassa ilmoittautumiskäytännöt ovat erilaiset kuin aiemmin. Ajanvarauksella annettaviin rokotuksiin ei enää tarvitse ilmoittautua. Ilman ajanvarausta rokotuksen saapuvien sen sijaan pitää ottaa vuoronumero rokotustilan aulasta. Omaa rokotusaikaa odotetaan aulassa.

Rokotuspaikalla on voimassa maskisuositus. Myös käsihygieniaan sekä turvaväleihin on tärkeää kiinnittää huomiota. Rokotukseen saa mennä vain terveenä.

 


Päivitys 5.1.2022

Kaikkia aikuisten (yli 12v ->) koronarokotuksia saa ilman ajanvarausta Raision terveysasemalla arkisin klo 9-15:30 saapumisjärjestyksessä vuoronumerolla. Rokotukseen ilmoittaudutaan ilmoittautumisautomaatilla, ja mukaan on hyvä ottaa henkilöllisyystodistus.

Rokotukseen voi myös varata ajan sähköisessä ajanvarauksessa raisio.terveytesi.fi tai puhelimitse omalta terveysasemalta 02 4343 150.

Lisäksi Raision terveysasemalla annetaan koronarokotuksia ajanvarauksella sunnuntaina 23.1.2022. 

Aikoja on avattu myös sunnuntaille 16.1,nämä ajat ovat aikuisten osalta tällä hetkellä täynnä.

 

5–11-vuotiaille raisiolaisille ja ruskolaisille on avattu koronarokotusaikoja sunnuntaille 16.1. Aikoja on vapaana edelleen myös arkipäiville, omissa neuvoloissa (Rusko,Vahto). Lapsille rokotuksia annetaan ainoastaan ajanvarauksella.

Sunnuntaina 16.1. rokotuksia annetaan Raision terveysasemalla. Muulloin lasten rokotukset on keskitetty Raisiossa keskustan neuvolaan sekä Ruskolla Ruskon ja Vahdon neuvolaan. Ruskolaiset voivat varata ajan myös Raisioon.

5-11-vuotiaiden rokotusajat neuvoloissa (Rusko, Vahto, Raision keskusta) ovat tarkoitettu myös kouluikäisille alle 11-vuotiaille. Raision keskustan neuvolassa on myös ilta-aikoja. Muista kaikkien huoltajien suostumus kirjallisena tai suullisena paikan päällä.

Aika tulee varata ensisijaisesti sähköisessä ajanvarauksessa raisio.terveytesi.fi

Lue kaikki rokotuksista Raisiossa/Ruskolla.


Päivitys 4.1.2022

Kaikki koronarokoteannokset saa ilman ajanvarausta Raisiossa – ei koske lapsia

Raision terveysasemalla annetaan jatkossa ilman ajanvarausta ensimmäisiä, toisia ja kolmansia koronarokotuksia, ja myös voimakkaasti immuunipuutteiset voivat hakea neljännen rokotteen. Ilman ajanvarausta rokotuksen voivat saada 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat raisiolaiset ja ruskolaiset. Lapsille rokotuksia annetaan edelleen vain ajanvarauksella.

Rokotuksia annetaanarkisin klo 9–15:30 saapumisjärjestyksessä vuoronumerolla. Rokotukseen ilmoittaudutaan ilmoittautumisautomaatilla, ja mukaan on hyvä ottaa henkilöllisyystodistus.

Rokotukseen voi myös varata ajan sähköisessä ajanvarauksessatai puhelimitse omalta terveysasemalta. Varsinkin kolmansien rokotusten kohdalla ajanvaraus on edelleen toivottavaa, sillä rokotettava ryhmä on suuri.

Raision ja Ruskon ajanvarausporttaali

Koronarokotukset Raisio


Päivitys 31.12.2021

Lasten koronarokotukset laajenevat kaikkiin 5-11-vuotiaisiin Raisiossa

Kaikkien raisiolaisten ja ruskolaisten 5-11-vuotiaiden lasten koronarokotukset alkavat tammikuussa. Tälle ikäryhmälle tarkoitettuja rokotusaikoja on nyt avattu viikoille 1 ja 2, ja aikoja avataan tarpeen ja resurssien mukaan lisää loppuviikolla ja ensi viikon alussa. Rokotuksia annetaan 5-11-vuotiaille vain ajanvarauksella. Raision kaupunki vastaa Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen rokotuksista.

Aika tulee varata ensisijaisesti sähköisessä ajanvarauksessa osoitteessa raisio.terveytesi.fi. Huoltaja voi varata omilla tunnuksillaan ajan alle 10-vuotiaalle lapselle. Mikäli sähköinen ajanvaraus ei ole mahdollista, esimerkiksi 10-11 vuotiaan lapsen kohdalla, voi ajan varata soittamalla omalle neuvola- tai kouluterveydenhoitajalle. Lasten rokotukset keskitetään Raisiossa keskustan neuvolaan sekä Ruskolla Ruskon ja Vahdon neuvolaan. Ruskolaiset voivat varata ajan myös Raisioon.

5-11-vuotiaille annetaan BioNTech-Pfizerin Comirnaty -koronarokotetta. Lapsille käytetään nimenomaan tälle ikäryhmälle tarkoitettua pienemmän annoksen sisältävää valmistetta. Pienten lasten rokotusten haittavaikutukset ovat olleet samankaltaisia kuin vanhemmilla lapsilla, lieviä ja ohimeneviä.

Lapsen rokottamiseen toivotaan kaikkien huoltajien suostumusta joko kirjallisesti tai suullisesti paikan päällä. Kirjallisen rokotuslupalomakkeen voi tulostaa esimerkiksi Raision kaupungin verkkosivuilta osoitteesta raisio.fi/koronarokotukset.


Päivitys 22.12.2021

Ruskon terveysasemalla  Koronarokotuspäivä tiistaina 4.1.2022

Ruskon terveysasemalla järjestetään rokotuspäivä tiistaina 4.1.2022 Raision rokotuspäivien lisäksi.

Tähän päivään annetaan rokotusaikoja ajanvarauksella, ensisijaisesti sähköisesti: Raision ja Ruskon ajanvarausporttaalista

Aikojen rajallisuuden takia 4.1.2022 Ruskon ajat ovat yli 60-vuotiaille 3. koronarokotukselle sekä  5-11vuotiaille riskiryhmään kuuluville lapsille. Ryhmille omat ajanvarauskirjat.

Muiden riskiryhmäläisten 3. koronarokotuksia varten toivotaan varaavan aikaa puhelimitse 02-4343 150 tai Raision rokotuspäiviin sähköisesti.

3. Koronarokotusten antovälit muuttuneet, THL suositukset:

  • Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan kolmatta annosta, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.
  • 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3-4 kuukautta.
  • Alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4-6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Rokotuksissa edetään vanhimmista nuorimpaan, sillä ikä on merkittävin vakavalle koronataudille altistava tekijä. Siksi Raisiossa toivotaan, että <60v-ryhmään kuuluvat odottaisivat rokotusaikaansa tammikuulle 2022, kun rokotusaikoja on enemmän tarjolla. Yhteyttä voi ottaa myös omaan työterveyshuoltoon, sillä rokotuksen voi saada sitä kautta.

Myös edelleen 1. ja 2. koronarokotuksen saa Raision terveysasemalta ilman ajanvarausta arkisin klo 9-15:30.

Erillisiä rokotuspäiviä ajanvarauksella Raisioon tulossa sunnuntaina 16.1.22 ja 23.1.22

Lisätietoa: Koronarokotukset Raisio

 


Päivitys 17.12.2021

Riskiryhmiin kuuluvien lasten koronarokotukset alkavat Raisiossa

Raisiolaisten ja ruskolaisten 5–11-vuotiaiden THL:n määrittämiin riskiryhmiin kuuluvien  lasten koronarokotukset alkavat maanantaina 20.12. Rokotusaikoja on avattu aluksi yhdelle päivälle. Raision kaupunki vastaa Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen rokotuksista.

Aika tulee varata ensisijaisesti sähköisessä ajanvarauksessa osoitteessa raisio.terveytesi.fi. Huoltaja voi varata omilla tunnuksillaan ajan alle 10-vuotiaalle lapselle. Mikäli sähköinen ajanvaraus ei ole mahdollista, esimerkiksi 10–11 vuotiaan lapsen kohdalla, voi ajan varata soittamalla omalle neuvola- tai kouluterveydenhoitajalle. Rokotukset annetaan Raision terveysasemalla.

5–11-vuotiaille annetaan BioNTech-Pfizerin Comirnaty -koronarokotetta. Lapsille käytetään nimenomaan tälle ikäryhmälle tarkoitettua pienemmän annoksen sisältävää valmistetta. Pienten lasten rokotusten haittavaikutukset ovat olleet samankaltaisia kuin vanhemmilla lapsilla, lieviä ja ohimeneviä.

Lapsen rokottamiseen toivotaan kaikkien huoltajien suostumusta joko kirjallisesti tai suullisesti paikan päällä. Kirjallisen rokotuslupalomakkeen voi tulostaa esimerkiksi Raision kaupungin verkkosivuilta osoitteesta raisio.fi/koronarokotukset.

Rokotuspäiviä järjestetään lisää joulun jälkeen ja niistä tiedotetaan erikseen. Muiden kuin riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden lasten rokotuksista odotetaan kansallisia linjauksia.

THL suosittelee koronarokotusta seuraaviin riskiryhmiin kuuluville 5–11-vuotiaille lapsille:

  • elinsiirto tai kantasolusiirto
  • voimakas immunosuppressiivinen hoito tai voimakas immuunivajaustila
  • krooniset keuhkosairaudet
  • osa lasten sydänsairauksista
  • krooninen munuaissairaus
  • vaikea krooninen maksasairaus
  • ylipaino, ISO-BMI vähintään 30
  • lastenneurologiset potilaat, joilla on hengitysvaje ja/tai lisääntynyt infektioherkkyys
  • Downin oireyhtymä
  • tyypin 1 ja 2 diabetes
  • säännöllistä lääkitystä vaatima astma.

Lasten sairaudet voivat lisätä vaikean koronataudin riskiä tai koronainfektio voi toisaalta pahentaa perussairauden oireita. Siksi rokotusta suositellaan näihin ryhmiin kuuluville 5–11-vuotiaille lapsille. Mikäli huoltaja ei ole varma, kuuluko lapsi riskiryhmään, voi hän konsultoida asiassa omaa neuvola- tai kouluterveydenhoitajaa  (tai sairaalan hoitavaa tahoa .)


 

Päivitys 26.11.2021

Kolmansia koronarokotuksia annetaan edelleen, myös Ruskolla

Raision kaupunki antaa kolmansia koronarokotuksia edelleen THL:n ohjeistuksen mukaisesti. Vakavasti immuunipuutteisille kolmas rokotus voidaan antaa aikaisintaan 2 kuukautta toisen rokotuksen jälkeen ja muille kolmanteen rokotukseen oikeutetuille aikaisintaan 6 kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta. Raision terveydenhuollosta toivotaan, että ajanvarausta ei ruuhkautettaisi tähän liittyvien kyselyiden vuoksi.

THL:n ohjeistuksen mukaisesti kolmansia koronarokotuksia annetaan osana koronarokotesarjaa niille 12 vuotta täyttäneille raisiolaisille ja ruskolaisille, jotka:

  • taudin tai hoidon vuoksi ovat voimakkaasti immuunipuutteisia (3. rokotteen saa aikaisintaan 2 kk kuluttua 2. rokotuksesta)
  • niille, jotka ovat saaneet rokotuksen rokotusjärjestyksessä ensimmäisten joukossa 3-4 viikon annosvälillä (3. rokotteen saa aikaisintaan 6 kk kuluttua 2. rokotuksesta)
  • ovat 60 vuotta täyttäneitä, asuvat laitoksissa ja hoivakodeissa tai kuuluvat lääketieteellisiin riskiryhmiin (3. rokotteen saa aikaisintaan 6 kk kuluttua 2. rokotuksesta).

Myös edelleen 1. ja 2. koronarokotuksen saa Raision terveysasemalta ilman ajanvarausta arkisin klo 9-15:30.

 


Päivitys 18.11.2021

KORONAPASSI = Koronatodistus, mikä edellyttää jonkin kolmesta seuraavasta täyttyvän todistetusti:

  • täysi rokotussarja vähintään seitsemän vuorokautta aiemmin (vähintään 2 koronarokotetta)
  • negatiivinen koronatestitulos enintään 72 tuntia aiemmin tai
  • sairastettu korona enintään kuusi kuukautta aiemmin.

Koronatodistuksen voi tulostaa itse Omakanta-palvelusta.(Tarvittaessa ks. ohjeet alempana). Mikäli henkilöllä on mahdollisuus vahvaan tunnistautumiseen esimerkiksi pankkitunnuksilla, apua ja ohjausta koronatodistuksen tulostamiseen saa tarvittaessa Raision asiointipiste Olkkarista. Henkilöt, joilla ei ole mahdollisuutta vahvaan tunnistautumiseen,  voivat pyytää puhelimitse todistusta Ruskon terveysasemalta. Todistuksen saa joko postitse tai sen voi hakea myöhemmin sovitusti terveysasemalta.

KORONAROKOTUKSET

Raisiossa käynnissä ovat niin ensimmäiset, toiset kuin kolmannet rokotukset. 1. ja 2. koronarokotuksen saa Raision terveysasemalta ilman ajanvarausta arkisin klo 9–15.30. Kolmansia rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella. Ajan voi varata raisio.terveytesi.fi. (Samalla mahdollisuus saada influenssarokote)

Ruskolla rokotuskattavuus 1. rokotteen osalta 89,4 prosenttia ja  2. 85,0 prosenttia. (16.11.2021)

Kolmansien koronarokotusten osalta tarkemmat tiedot ks. alla aiemmat tiedot (esim. yli 85v kontaktoidaan).


Päivitys 13.10.2021

POP-UP-KORONAROKOTUKSIA NOPASSA KESKIVIIKKONA ILLALLA

Raisio järjestää UUDELLEEN pop-up-rokotustilaisuuden Nuortenkeskus Nopassa keskiviikkona 20.10. klo 15-18.

Tilaisuudessa 12-30-vuotiaiden raisiolaisten ja ruskolaisten on mahdollista saada ensimmäinen koronarokote tai vaihtoehtoisesti tehosterokote, mikäli ensimmäisen rokotteen saamisesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa.

Nuortenkeskus Noppa sijaitsee Raision kirjaston ja koulukeskuksen vieressä, osoitteessa Juhaninkuja 3 .

12 vuotta täyttänyt voi päättää itse koronarokotteen ottamisesta, jos terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan. Yhteistyön sujuvoittamiseksi Raision kaupunki suosittelee, että alle 16-vuotiaalla olisi mukanaan huoltajien allekirjoittama rokotuslupalomake. Lomakkeen voi tulostaa esimerkiksi Raision verkkosivuilta osoitteesta raisio.fi/koronarokotukset.

Kaupunki suosittelee keskustelemaan rokotuksesta kotona nuoren kanssa, myös silloin, kun nuori on kykenevä päättämään itse rokotuksestaan. Mukaan rokotukseen on hyvä ottaa kelakortti tai henkilökortti.

Raisiossa annetaan ensimmäisiä, toisia ja kolmansia koronarokotuksia Raision terveysasemalla ilman ajanvarausta arkisin klo 9-15:30. Lisäksi aikoja on varattavana ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa raisio.terveytesi.fi ja puhelimitse omalta terveysasemalta. Rokotukseen ilmoittaudutaan ilmoittautumisautomaatilla. Mukaan rokotukseen pitää ottaa kelakortti, ajokortti tai henkilökortti. Alle 16-vuotiailta toivotaan myös huoltajien allekirjoittamaa suostumuslomaketta.

Mikäli on sairastanut koronavirustaudin, rokotus annetaan 6 kuukauden kuluttua sairastamisesta.

Alle 30-vuotiaille miehille annetaan jatkossa ainoastaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-koronarokotetta, ks. tarkemmin Raision kaupungin kotisivuilta

KOLMAS KORONAROKOTE annetaan seuraaville :

  1. Henkilöille, joiden immuunipuolustus on merkittävästi heikentynyt ja joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut yli kaksi kuukautta.  Voimakkaasti immuunipuutteiseksi katsotaan seuraavat ryhmät: elinsiirto, kantasolusiirto, vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos, immunosuppressiivinen syöpähoito, autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä, dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta, pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV sekä lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila.
  2. Henkilöille, jotka ovat saaneet kaksi aiempaa rokotetta lyhyellä 3-4 viikon annosvälillä ja joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut yli 6 kuukautta. Tähän ryhmään kuuluu terveydenhuoltohenkilöstöä, joka toimii ensilinjassa koronapotilaiden hoidossa ja näytteenotossa. Lisäksi ryhmään kuuluu muun muassa hoivakotien iäkkäitä asukkaita ja heitä hoitavaa henkilökuntaa. Kolmatta annosta ei kuitenkaan toistaiseksi anneta alle 30-vuotiaille miehille, paitsi voimakkaasti immuunipuutteisille. Ks. tarkemmin THL:n kotisivuilta.

 

Päivitys 20.9.2021

Immuunipuutteisten kolmannet koronarokotukset alkavat – kaikki annokset saa jatkossa ilman ajanvarausta

Raisio aloittaa THL:n ohjeistuksen mukaisesti immuunipuutteisten kolmannet koronarokotukset. Kolmanteen rokoteannokseen liittyviin kysymyksiin vastataan tiistaina 21.9. ja torstaina 23.9. klo 12–13 erillisessä puhelinnumerossa (040 559 5434). Jatkossa kaikki rokoteannokset voi halutessaan hakea Raision terveysasemalta ilman ajanvarausta.

Kolmas koronarokoteannos tarjotaan osana koronarokotesarjaa niille 12 vuotta täyttäneille raisiolaisille ja ruskolaisille, jotka taudin tai hoidon vuoksi ovat voimakkaasti immuunipuutteisia. Kolmas rokoteannos annetaan ainoastaan immuunipuutteiselle henkilölle, ei esimerkiksi muille perheenjäsenille.

Rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta. Kolmantena annoksena annetaan ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toisena annoksena.

Voimakkaasti immuunipuutteiseksi katsotaan seuraavat ryhmät:

  • Elinsiirto
  • Kantasolusiirto
  • Vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos
  • Immunosuppressiivinen syöpähoito
  • Autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä
  • Dialyysi (keinomunuaishoito) ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta
  • Pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV
  • Lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila.

Rokotukselle tulijan tulee varautua esittämään todistus sairaudestaan, joka oikeuttaa kolmanteen rokotukseen. Rokotusta ei anneta ilman asianmukaista todistusta tai potilastietomerkintää.

Kolmanteen koronarokotukseen liittyvät tiedustelut puhelinnumerossa 040 559 5434 tiistaina 21.9. ja torstaina 23.9. klo 12–13.

Kaikki rokoteannokset saa jatkossa Raision terveysasemalta ilman ajanvarausta. Rokotteen voi hakea vuoronumerolla arkisin klo 9–15:30. Rokotukseen ilmoittaudutaan ilmoittautumisautomaatilla, ja mukaan pitää ottaa kelakortti, ajokortti tai henkilökortti. Mikäli tehosterokotteen hakee ilman ajanvarausta, jo varatun ajan voi perua rokotustilanteessa.

Rokotuksiin voi varata halutessaan ajan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa raisio.terveytesi.fi. Ajanvarauksessa on mainittava aiemmin saatu rokotevalmiste (BionTech-Pfizer tai Moderna) sekä se, kuinka mones annos on kyseessä. Ajan voi tarvittaessa varata myös puhelimitse oman terveysaseman ajanvarauksesta, jolloin äänivalikosta valitaan kohta ”rokotukset”. Varattavia rokotusaikoja avataan lisää torstaisin klo 8.

Raision koronarokotustiedote sivu


 

Päivitys 3.9.2021

Koronan tehosterokotusajat  6 viikon päähän – koronan sairastaneille ei enää tehosterokotetta

Tehosterokotuksen saa Raisiossa jatkossa 6 viikon kuluttua ensimmäisestä koronarokotuksesta. Muutos perustuu THL:n uuteen ohjeistukseen, jonka mukaan kunnat voivat harkintansa perusteella lyhentää ensimmäisen ja toisen koronarokoteannoksen välisen ajan kuuteen viikkoon.

Jo annettuja tehosterokotusaikoja voi aikaistaa kuuteen viikkoon ilmoittautumalla sähköisesti jonotuslistalle. Ohjeet täältä.

PCR-testillä varmistetun koronataudin sairastaneille annetaan jatkossa kahden rokoteannoksen sijaan vain yksi annos. Myös tämä muutos perustuu THL:n uuteen ohjeistukseen sekä tutkimuksiin siitä, että yksi rokoteannos synnyttää koronataudin sairastaneelle vähintään yhtä hyvän suojan kuin kaksi annosta ihmiselle, joka ei ole sairastanut tautia. THL selvittää muutoksen vaikutuksia koronarokotustodistukseen.

Ensimmäisen koronarokotuksen saa myös pop up- ilman ajanvarausta vuoronumerolla Raision terveysasemalla arkisin klo 9–15.30,joka viikko on myös ilta-aikoja, seuraa raisio.fi

Koronanäytteenotosta

Täysin rokotettujen, joilla on kaksi koronarokoteannosta ja viimeisestä annoksesta yli kaksi viikkoa, ei jatkossa tarvitse hakeutua koronanäytteenottoon, jos heillä on vain lieviä hengitystieinfektion oireita. Lievillä hengitystieinfektion oireilla tarkoitetaan esimerkiksi pelkkää nuhaa ilman kuumetta.

Uusi suositus ei koske sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä eikä henkilöitä, joiden tiedetään altistuneen koronavirustartunnalle. Heidät testataan edelleen matalalla kynnyksellä.

Hengitystieinfektion oireisena ei saa lähteä töihin, kouluun tai päiväkotiin, ja on muutenkin vältettävä kontakteja muihin, kunnes oireet ovat lievittyneet.

Raision koronanäytteenotto siirtyy parakkiin maanantaina 6.9. Näytteenottoparakki sijaitsee Raision terveysaseman Kustavintien puoleisella sivulla, hengitystietulehdusvastaanoton sisäänkäynnin edustalla.

Näytteenottoon puhelin ajanvarauksen tai omaolo sovelluksen kautta, ohjeet Epäiletkö koronaa-osiossa


 

 

 

12-15 vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotukset

Alaikäinen voi itse päättää rokottamisesta, jos rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi, että lapsi tai nuori ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan.

Jos nuori ei halua tai hän ei kykene itse päättämään rokotuksestaan, koronarokotteen antamiseen tarvitaan kaikkien huoltajien suostumus. Suostumuskaavake ja lisätietoa löytyy oheisesta linkistä: Huoltajan suostumus nuoren koronarokotukselle

KORONAROKOTUSTODISTUS VAIN OMAKANNASTA ITSE TULOSTAEN

– Rokotustiedon näkyminen omakannassa saattaa kestää useamman vuorokauden, noin viikon.

Näin saat koronarokotustodistuksen Omakannasta

  1. Kirjaudu Omakantaan kanta.fi-sivulta omalla tunnistusvälineelläsi kuten verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
  2. Valitse vasemman reunan valikosta kohta Koronatodistus. Löydät linkin todistusosioon myös Omakannan etusivulta.
  3. Hae todistusta painamalla linkkiä ”Tarkista, onko sinulla koronarokotustodistus (pdf)”. Jos sinulla on todistus, se avautuu uuteen välilehteen pdf-muodossa.

Lisätietoa koronarokotustodistuksesta Omakanta-palvelun sivuilla

 


 

Päivitys 26.3.

Sähköinen ajanvaraus

Uudet ajat aukeavat torstaisin Raision ja Ruskon ajavarausporttaalista (klikkaa edellä olevaa linkkiä) klo 8 -> pankkitunnuksilla valitse ryhmäsi, puhelimitse 02-4343150, 5. valinta: koronarokotus ajanvaraukset, valitse oikein!

Jäljellä olevia/peruutusaikoja voi varata myös muina päivinä.

Ohje rokotukseen saapumisesta

Tulethan rokotukselle aina vain terveenä. Rokote annetaan olkapäähän. Huomioithan pukeutumisessasi, että rokotustilanteessa olkapää saadaan vaivatta paljaaksi.

Puhelinneuvonta

Raision – Ruskon terveysaseman koronarokoteneuvonta vastaa arkisin klo 12-13 numerossa 040 559 5434. Puhelimeen vastaa terveydenhoitaja tai sairaanhoitaja. Neuvontanumeroa ei voi käyttää ajanvaraukseen. Puheluruuhkan välttämiseksi toivotaan, että ne, jotka voivat käyttää internetiä, tutustuisivat rokotetietoon ensisijaisesti THL:n sivujen kautta.

Linkki Raision Koronatiedotteisiin : https://www.raisio.fi/fi/korona

Rokotusjärjestys

  1. COVID-19 -tautiin sairastuneiden tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyjen henkilöiden tutkimiseen, välittömään hoitoon tai huolenpitoon liittyvä tai muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon henkilöstö ja asukkaat, vaalitoimikunnat ja kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat
  2. 70 vuotta täyttäneet ja vanhemmat henkilöt; ikäryhmittäin yli 80-vuotiaat, 79–75-vuotiaat, 74–70-vuotiaat
  3. Henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus
  4. Henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus
  5. Muut kuin kohdissa 1-3 tarkoitetut henkilöt.

Riskiryhmäläiset

Seuraavasta linkistä THL sivuilta löytyy lisätietoja riskiryhmien koronarokotusten järjestys (23.3.2021 päivitetty)

Ryhmä 1:

16-69-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila 

  • Elinsiirto tai kantasolusiirto
  • Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
  • Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö
  • Vaikea krooninen munuaissairaus
  • Vaikea krooninen keuhkosairaus
  • Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes
  • Downin oireyhtymä

Ryhmä 2:

16-69-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila

  • Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma
  • Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti)
  • Hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila
  • Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen
  • Vaikea krooninen maksasairaus
  • Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta
  • Uniapnea
  • Psykoosisairaus
  • Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40)