Ympäristölupahakemus

Ruskon kunnassa on vireillä seuraava ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupaa koskeva hakemus:

Ympäristölupaa haetaan energiapuun, kierrätyspuun, kantojen, puuhakkeen ja -murskeen varastoimiseen ja energiapuun haketukseen sekä kierrätyspuun ja kantojen murskaukseen.

Toiminta sijaitsee Ruskon kunnan Vahdolla Askaisten kylässä.

Toiminta tapahtuu maatilan piha-alueella. Haketus- ja murskaustöitä tehdään klo 06-22 välisenä aikana. Haketusta tehdään talvikaudella noin kolmena päivänä viikossa 1-2 tuntia kerrallaan ja kesäkaudella noin kaksi kertaa kuukaudessa 1-2 tuntia kerrallaan.

Hakemus sisältää kuvauksen toiminnasta, sen aiheuttamista mahdollisista ympäristövaikutuksista sekä näiden vähentämistä koskevista toimenpiteistä.

Niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, on tilaisuus tehdä hakemuksesta muistutus. Myös muilla henkilöillä ja yhteisöillä on oikeus ilmaista mielipiteensä asiasta.

Muistutukset ja mielipiteet on jätettävä kirjallisena viimeistään 2.4.2019 osoitteeseen Mynämäen kunta, Keskuskatu 21, 23100 Mynämäki tai kunta[at]mynamaki.fi.

Ympäristölupahakemus liitteineen on nähtävänä kuulutusaikana Ruskon kunnanviraston keskustoimistossa (Vanhatie 5, Rusko). Lisätietoja hakemuksesta antaa ympäristösihteeri Katja Holttinen puh. 040 135 4515.

Tämä kuulutus on nähtävänä 4.3.- 2.4.2019 Ruskon kunnan ilmoitustaululla.

Mynämäellä 1.3.2019

Ympäristönsuojelu