Ruskon tilinpäätös 2023 sisälsi satsauksia tulevaan

Ruskon kunnan tilinpäätös vuodelta 2023  on valmistunut. Sen tulos oli lopulta 12 359 euroa ylijäämäinen. Talousarviota vuodelle 2023 laadittaessa ennakoitiin jopa liki miljoonan euron ylijäämää. Ennakoitua vaatimattomampaa tulosta selittää useampi tekijä.

–Ruskon ennakoitua heikompi tulos johtuu myynti- ja maksutuottojen sekä toimintakulujen heikommasta kehityksestä. Lisäksi tulosta heikentää Liikekulman osakkeiden, Vahdon kunnantalon ja Karhukallion päiväkodin tasearvojen alaskirjaukset. Toisaalta tulosta taas paransi ennakoitua suuremmat verotulot, kunnanjohtaja Kari Lehtinen toteaa.

Ruskon kunnan toimintatuotot olivat viime vuonna noin 4 miljoona euroa, joka oli reilut 707 000 euroa vähemmän kuin vuosi sitten. Toimintatuottojen väheneminen johtui ensisijaisesti metsän myyntitulojen, toimitila- ja vuokrauspalveluiden myyntitulojen ja varhaispalveluiden asiakasmaksutulojen alenemisesta.

Toimintakulut olivat 20,8 miljoonaa euroa. Toimintakulut laskivat edelliseen vuoteen nähden 17,8 miljoonaa euroa, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät kunnilta hyvinvointialueille. Alkuperäiseen talousarvioon nähden kulut kasvoivat 489 000 euroa. Eniten ylittyivät henkilöstökulut perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.

Ruskon investointimenot vuonna 2023 olivat noin 2,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 merkittävimmät panostukset tehtiin Päällistönmäen ja Valkiavuoren infraan.  Enimmäkseen keskityttiin kuitenkin tuleviin hankesuunnitelmiin. Kunnalla on edessään mm. Karhukallion päiväkodin saneeraus ja kunnantalon sekä kirjaston investointihankkeet.

–Vuosi 2023 oli historiallinen siinä mielessä, että yhdessä yössä kunnan tuloista ja menoista lähti lähes puolet, kun sote-palvelut siirtyivät vuodenvaihteessa kunnilta pois. Kunnan verotilityksissä soten kulut näkyivät vielä ns. verohäntänä. Uudistus pienensi kaikkien kuntien kokonaistaloutta monella tavoin, myös Ruskon. Tulevaisuudessa onkin haasteena, erityisesti suurten investointien osalta, saada kunnan velkamäärä ja tulos pysymään kohtuullisina, talous- ja hallintojohtaja Sari Laine huomauttaa.

Vuoden 2023 tilinpäätös on käsitelty Ruskon kunnanhallituksessa 25.3.2023. Siitä se etenee tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan tarkastettavaksi ja sen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Vuoden 2023 tilinpäätöksen avainluvut

  • Toimintatuotot 4,0 M€

  • Verotulot 14,0 M€

  • Valtionosuudet 5,3 M€

  • Toimintakulut -20,8 M€

  • Vuosikate 2,3 M€

  • Tilikauden ylijäämä 12 359 €

  • Taseen kertynyt ylijäämä 17,1 M€

  • Lainakanta 6,9 M€