Ruskon kunta on saanut 20 000 euron valtionavustuksen Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen lukuvuodelle 2025–2026. Lounais-Suomen aluehallintoviraston myöntämä avustus mahdollistaa mallin jatkumisen ja kehittämisen Ruskolla, joka oli yksi ensimmäisistä sen käyttöönottajista Suomessa.
Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on taata jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuton, mielekäs ja toiveiden mukainen harrastus koulupäivän yhteydessä. Ruskolla tämä on toteutunut alusta asti vahvalla yhteistyöllä perusopetuksen ja hyvinvointipalvelujen kesken.
Kerhotoiminta on monipuolistunut vuosien varrella merkittävästi. Lukuvuonna 2025–2026 järjestetään yli 30 erilaista kerhoa, kuten esimerkiksi:
- Liikuntakerhot
- Kokkikerhot ja Safkasankarit
- Taide- ja kuvataidekerhot
- Kädentaitokerhot
- Moottoripajakerho
- Bändikerhot
- Kuntosalikerhot
- Pelikerhot
- Koodaus- ja ohjelmointikerho
- Monialakerhot, suunnitteilla ensi kaudelle (mm. ratsastus, uinti, partio ja retkeily)
Kerhot järjestetään koulupäivien yhteyteen ja niihin osallistuu arviolta jo noin 30 % oppilaista viikoittain. Toiminta tavoittaa kaikki kunnan koulut ja yhteensä noin 315 oppilasta. Kerhotarjonta löytyy täältä.
Harrastamisen mallin avulla on saatu lisättyä ja monipuolistettua helposti saavutettavaa, mielekästä vapaa-ajan toimintaa lasten ja nuorten lähiympäristössä eli omassa kunnassa.
Hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen muistuttaa mallin tausta-ajatuksesta: “Harrastamisen Suomen mallin perustana ovat olleet Islannin esimerkit siitä, miten mielekäs ja saavutettava harrastustoiminta ehkäisee lasten ja nuorten yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja myös päihteidenkäyttöä. Tänä päivänä tämä on kirjattu myös osaksi nuorisolakia.”
Kerhotoiminta toteutetaan vahvassa yhteistyössä perusopetuksen ja yhdistysten kanssa. Mukana vetäjinä ovat opettajien lisäksi esimerkiksi Maskun–Ruskon–Vahdon 4H-yhdistys, Pyrkivä Gymnastics sekä ruskolaisia urheiluseuroja. Kunta kannustaa aktiivisesti paikallistoimijoita mukaan tarjoamalla tukea ja mahdollisuuden hyödyntää kunnan tiloja.
Lisätietoa Harrastamisen Suomen mallista: