Fölin runkolinjasto on aloittanut

Linjastouudistus ja uudet tiheästi liikennöivät runkolinjat vievät Fölin uuteen aikakauteen 1.7.2025

Heinäkuun alussa 2025 käynnistyi Fölin uuden linjaston liikenne. Runkolinjastouudistuksen myötä Turun sisäisen liikenteen reitit ja linjanumerot muuttuivat. Uuden linjaston perustan muodostavat runkolinjat, jotka kulkevat ajoittain niin tiuhaan, että pysäkille voi lähteä, vaikka aikataulua katsomatta. Runkolinjojen lisäksi ajetaan runkolinjoja tukevaa liikennettä, ns. liityntälinjoja ja täydentäviä linjoja. Koululaislinjoja, muiden Föli-kuntien sisäistä liikennettä ja seutuliikennettä liikennöidään kuten tähänkin asti.

Runkolinjasto tuo mukanaan paljon uusia reittejä, noin 20 % lisää liikennettä ja paremmin saavutettavan kaupunkiseudun. Jatkoyhteydet muista Föli-kunnista Turun sisäisille linjoille paranevat. Kesäaikataulut ovat jatkossa voimassa vain koulujen kesäloman ajan eikä huhtikuusta syyskuulle, kuten tällä hetkellä. Runkolinjastouudistus lisää joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja mahdollistaa paremmin esimerkiksi työmatkaliikkumisen joukkoliikenteellä, vähentäen tarvetta henkilöautoiluun Turun alueella. 180 000 Föli-alueen asukasta asuu runkolinjojen varsilla, enintään 400 metrin päässä runkolinjan pysäkistä.

Linjojen numerointi ja reitit muuttuvat Turussa

Linjastouudistuksen yhteydessä tulee opeteltavaksi uudet linjanumerot. Numerot 1-19 ovat varattu runkolinjojen numeroille ja mahdollisille uusille runkolinjoille. 20-numerosarjan linjat täydentävät runkolinjoja, ajaen Kauppatorin kautta, 30-numerosarjan linjat täydentävät runkolinjoja muualla, kuin Kauppatorin alueella. 40-numeroiset ajavat täydentävää liikennettä, joista osat ajavat nykyisten palvelulinjojen reittejä. 50-numerosarjan linjat ajavat Hirvensalon alueella ja 60/70-numerosarjan linjat ajavat koululaislinjoja. Kuntien sisäisten linjojen numerointi ei muutu eikä myöskään seutulinjojen numerointi. Poikkeuksena Paimio, jonka sisäisten linjojen tunnukseksi tulee P.

Runkolinjasto helpottaa ja nopeuttaa liikkumista Turun seudulla. Uusi kehärunkolinja tuo uusia matkavaihtoehtoja, sillä se kulkee nimensä mukaisesi kehämäisesti kaupungin ympäri; kehälinja 10 liikennöi reitillä Uittamo, Skanssi, Kupittaa, Länsikeskus, Satama ja kehälinja 10A reitillä Uittamo, Skanssi, Kupittaa, Mylly, Raisio, Perno. Linja ei siis kulje Kauppatorin kautta.

Linjastouudistuksen tavoitteena on parantaa matkustamisen sujuvuutta Turun alueella sekä parantaa koko Föli-alueen saavutettavuutta ja joukkoliikenteen palvelutasoa. Linjastouudistuksen yhteydessä päivitetään myös asiakasinformaatiota, pysäkki-infraa ja bussikalustoa. Uusi linjasto ja palveluajat vastaavat nykyistä linjastoa paremmin muuttuviin liikkumistarpeisiin.

Ruskolla säilyy 300-sarja, kehärunkolinja parantaa vaihtoyhteyksiä

Ruskolta kulkee jatkossakin Fölin 300-sarjan linjat 301–304. Tuttujen reittien ohella linjastouudistus tuo mukanaan aiempaa paremmat vaihtomahdollisuudet.

Erityisesti kehärunkolinja (10/10A) monipuolistaa yhteyksiä koko Föli-alueelle. Ruskolta tullessa lähin vaihtopaikka 10A-linjalle on Ikean kohdalla Raisiossa, ks. kuva alla.

Loppuvuodesta 2025 Ruskon suunnan linjat tulevat pysähtymään samoilla Itäniityntien pysäkeillä Ikean edessä, kuin linja 10A, mikä mahdollistaa entistä sujuvammat vaihtoyhteydet. 10-linjalle voi vaihtaa Länsikeskuksessa Markulantien ja Kuninkojantien risteyksessä.

Turkua ympäri kiertävä kehärunkolinja (10/10A) risteää kaikkien runkolinjojen kanssa ja parantaa merkittävästi vaihtomahdollisuuksia sekä koko alueen saavutettavuutta joukkoliikenteellä. Lisäksi 10 vie suoraan esimerkiksi Impivaaran liikuntapaikoille ja Turun Satamaan. 10A:lla pääsee esimerkiksi Skanssiin tai Raision ostoskeskittymiin. Molemmat vievät myös Kupittaan asemalle tai Tyksin T-sairaalaan.

Ruskon sisäisen liikenteen V-linjat palvelevat kuten aiemminkin,
tutuilla reiteillä ja linjatunnuksilla.

Katso reitit tarkemmin: Runkolinjasto | Föli

 

Ikean vaihtopysäkkialue Rusko

 

Tarkemmat Föli-tiedot: Föli

Harvemmin päivitettävää tietoa: Joukkoliikenne Föli – Ruskon kunta