Ruskon kunnanhallituksen päätöksiä 10.8.

Kunnanhallituksesta 10.8.: kunnanjohtajan rekrytointi käynnistyy ja kunnantalon rakennustyöt etenevät

Ruskon kunnanhallitus kokoontui 10. elokuuta. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa uuden kunnanjohtajan rekrytointia sekä kunnantalon ja kirjaston rakennushankkeen etenemistä.

Kunnanjohtajan virka avataan haettavaksi

Kunnanhallitus päätti julistaa kunnanjohtajan vakituisen viran haettavaksi. Viran hakuaika on kolme viikkoa. Tarkemmasta hakuajasta ja muista valintakriteereistä päättää valtuustoryhmien edustajista koottu valintatyöryhmä.

Tavoitteena on, että uusi kunnanjohtaja aloittaa tehtävässään 1.2.2027 tai sopimuksen mukaan.

Kunnantalon rakennustyöt etenevät aikataulussa

Kunnantalon ja kirjaston rakennushanke on edennyt aikataulussa ja alkuperäisen kustannusarvion mukaisesti.

Vanhan kaksikerroksisen osan sisätyöt ovat jo pitkällä. Uudisosan kattotyöt, eristykset, ikkuna-asennukset ja lattiavalut ovat valmistuneet.

Muita käsiteltyjä asioita kunnanhallituksessa

Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan myös kunnan talouden ja väestön kehitystä, maankäyttöön ja kunnan omaisuuteen liittyviä asioita sekä palveluihin ja tiloihin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Lisäksi kokouksessa tehtiin luottamushenkilövalintoja ja käsiteltiin muita kunnan hallintoon kuuluvia asioita.

Kunnan talouden ja väestön kehityksestä tuotiin kunnanhallitukselle tiedoksi huhti–kesäkuun 2026 talous- ja väestöraportti sekä vuoden 2026 valtionosuuspäätökset.

Tutustu kaikkiin päätöksiin tarkemmin: kunnanhallituksen pöytäkirja 10.8.2026