Henkilö maskin kanssa linja-autossa.

Fölin liikenteeseen maskipakko 15.3.2021 alkaen

Fölin liikenteeseen tulee toistaiseksi voimassa oleva maskipakko. Varsinais-Suomen heikentyneen koronavirusepidemiatilanteen takia jokaisen yli 12-vuotiaan matkustajan tulee maanantaista 15.3.2021 alkaen käyttää kasvomaskia Fölin liikenteessä matkustaessaan, jos hänellä ei ole terveydellistä syytä olla käyttämättä kasvomaskia. Myös kuljettajat käyttävät maskia mahdollisuuksien mukaan, kuitenkin terveys ja liikenneturvallisuus huomioiden. Velvoite käyttää maskia lisätään myös Fölin matkaehtoihin.  

Heikentyneessä koronatilanteessa on erittäin tärkeää, että kaikki matkustajat pyrkivät omalla toiminnallaan kaikin tavoin ehkäisemään viruksen leviämistä. Mahdollisuuksien mukaan suosittelemme matkustamaan ruuhkaisimpien aikojen ulkopuolella. Ruuhkaisinta Fölin liikenteessä on arkisin noin klo 7 – 8.30 ja 13 – 16.30. 

– Maskipakolla halutaan ennen kaikkea korostaa meidän jokaisen henkilökohtaista vastuuta koronapandemian taltuttamisessa. Nyt on ymmärrettävä, että maskia käytetään bussissa, ellei maskin käyttö vaaranna omaa tai muiden terveyttä, huomauttaa suunnittelupäällikkö Lauri Jorasmaa.

Busseissa on tarjolla käsidesiä. Matka kannattaa maksaa matkakortilla, Föli-sovelluksesta ostetulla lipulla tai pankki-/luottokortin lähimaksulla. Käteismaksu kelpaa busseissa, mutta suosittelemme välttämään sitä, jotta kuljettajien ja matkustajien väliset kontaktit pysyisivät mahdollisimman lyhyinä. Turvaväliä muihin matkustajiin kannattaa pitää aina kun se on mahdollista eli pysäkillä, bussiin noustessa ja mahdollisuuksien mukaan bussin sisätiloissa.  

Lisätietoa: