Ruskon kunta onnittelee: kunnan suurin työllistäjä täyttää 50 vuotta

Ruskon kunnan suurin työllistäjä VAK-konserni perustettiin tasan 50 vuotta sitten. Raskaalle kuljetukselle perävaunuja ja koreja valmistavan yrityksen kehitystarina on ruskolaisen maanläheinen.

Perustaja Lassi Virtanen synnytti perheen verstaassa toimivan yrityksen, Virtasen Autokoritehdas Ky:n, joka laajeni nykyiseen kokoonsa vähitellen.

Lastaamisen ja kuljettamisen ratkaisuihin keskittynyt VAK-konserni on pärjännyt alan monissa muutoksissa hyvin – ja pysynyt uskollisena synnyinseuduilleen. Nykyinen yritys toimii edelleen samalla tontilla Ruskon Vahdolla, vaikkakin uusissa tiloissa.

Viimeisen 20 vuoden aikana henkilökunnan määrä ja tuotanto ovat yli viisinkertaistuneet. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 550 henkeä. Vahtolaisfirma hakee nykyhenkilöstön lisäksi uusia työntekijöitä.

–Tarvitaan laserleikkaajia, särmääjiä, hydrauliikka- ja sähköasentajia, kylmäkoneasentajia, luettelee VAK-konsernin toimitusjohtaja Ilpo Korhonen YLE Uutisen jutussa.

Pyöreitä täyttävä konserni on myös ilmastoasian kanssa ajantasalla. Parhaillaan yrityksessä on käynnissä tutkimushanke, jossa tavoitellaan säästöjä polttoainekuluissa kehittämällä jarrutusenergian talteenottavaa perävaunun akselia.

–Kunnan suurimpana työllistäjänä konsernin vaikutus Ruskolla on itsestäänselvästi merkittävä, kunnanjohtaja Kari Lehtinen muistuttaa ja onnittelee kunnan puolesta yritystä sen juhlavuonna.