Silta.

Ruskolla väkiluku on kasvanut ja työttömyys vähentynyt

Ruskolla elinvoimaa mittaavien tunnuslukujen kehitys näyttää hyvältä. Sekä kunnan väkiluku että työttömyys ovat kehittyneet viime aikoina myönteiseen suuntaan.

Ruskon väkiluku on kasvanut kolmanneksi nopeimmin Varsinais-Suomessa. Työttömyys taas on palautunut vähintään koronapandemiaa edeltävälle tasolla ja on nyt toiseksi alimmalla tasolla maakunnan kunnista.

Ruskolla väkiluku kasvanut kolmanneksi nopeimmin Varsinais-Suomessa

Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Turku on luonnollisesti lukumääräisesti eniten väkilukuaan kasvattanut kaupunki Varsinais-Suomessa. Kuitenkin asukaslukuun suhteutettuna Turkua nopeampaa vauhtia ovat tänä vuonna kasvaneet Kaarina, Lieto ja Rusko. Niissä väkiluvun kasvu on ollut 0,8 prosentin vauhdissa.

Ruskon lähikunnissa kasvuvauhti on ollut liki yhtä nopeaa. Naantali ja Raisio kasvoivat 0,6 prosentin vauhtia. Kuitenkin maakunnan kunnista suurin osa eli 16 kuntaa kärsii väkiluvun kasvusta. 11 kunnassa väkiluku on noussut vuoden vaihteesta.

Väestönkasvu perustuu kunnissa eri asioihin. Turussa taustalla on maahanmuutto, kun taas Ruskon, Kaarinan, Liedon, Naantalin ja Paimion kasvu perustuu kuntien väliseen muuttoon. Raisiossa sekä maahanmuutto ja kuntien välinen muutto ovat lähes yhtä tärkeitä.

Syntyvyys on Ruskolla niin ikään kasvussa. Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Ruskolla on syntynyt tänä vuonna 37 lasta.

Työttömyys Ruskolla vähentynyt koronapandemiaa edeltävälle tasolle

Samaan aikaan väkiluvun kasvun kanssa Varsinais-Suomessa työttömyys on vähentynyt. Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa 20 500 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli vähentynyt 2 200 henkilöllä ja lomautettujen määrä aleni 700 henkilöllä verrattuna vuodentakaiseen.

Ely-keskuksen tilastojen mukaan työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli elokuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,9 prosenttia eli yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 9,1 prosenttia.

Työttömyysaste oli korkein Turun kaupungissa 12,1 prosenttia. Pienin työttömyysaste kunnista oli Sauvossa 3,0 prosenttia. Ruskolla työttömyys on laskenut koronapandemian alkamisvuoden 2020 tason 7,8 prosentista 3,5 prosenttiin. Työttömyysprosentti olikin Ruskolla elokuussa 2022 toiseksi alimmalla tasolla Varsinais-Suomen kuntien joukossa.

 

Lue lisää: