Ruskon nanny yleisöäänestyksen voittajaksi Hyvä käytäntö -kilpailussa

Ruskon nanny – lainattavaa kasvatusapua lapsiperheille voitti yleisöäänestyksen vuoden 2022 Hyvä käytäntö -kilpailussa.

Valtakunnallinen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian Hyvä käytäntö -kilpailu järjestettiin nyt 15. kerran, ja siihen osallistui 27 kilpailijaa ja esitystä hyväksi käytännöksi.

Pakolaisperheille ennaltaehkäisevää tukea tarjoava Oulun kaupungin Perhe yhtenäiseksi -työskentelymenetelmä voitti kilpailuraadin valinnalla varsinaisen Hyvä käytäntö -palkinnon. Työskentelymenetelmä antaa pakolaisperheiden kanssa työskenteleville erilaisia perheterapeuttisia ja perhetyön menetelmiä.

Finaalin neljästä palkintoehdokkaasta kuitenkin myös suuri yleisö pääsi äänestämään suosikkiaan Talentian verkkosivuilla. Voittajaksi äänestyksessä nousi siis Ruskon nanny – lainattavaa kasvatusapua lapsiperheille.

–Kaikki kunnia totta kai voittaneelle ajankohtaiselle pakolaisperheiden tuen mallille. Ajattelen kuitenkin, että suuren yleisön mielipide on erityisen arvokas tunnustus Ruskon omalle nanny-palvelulle – eli kiitos kaikille äänestäneille. Palvelun tarpeellisuudesta ja suosiosta kertoo ehkä sekin, että hyvin monet kunnat ovat olleet kiinnostuneita toiminnastamme. Nyt esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialue on ottanut käyttöön vastaavan ja liki samannimisen palvelun, hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen kertoo.

Hyvä käytäntö -palkinnon tavoitteena on edistää toimivien ja tuloksellisten sosiaalialan ammattikäytäntöjen ja kehittämistä ja levittämistä.

Tutustu Hyvä käytäntö 2022 -palkinnon saaneeseen käytäntöön: Perhe yhtenäiseksi – perheterapeuttista tukea pakolaisperheille ja yleisön suosikkiin: Ruskon nanny – lainattavaa kasvatusapua lapsiperheille

 

Lisätietoja: hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen, mikko.hulkkonen@rusko.fi, 044 4333 523