LOUNAIS24-valmiusharjoitus 9.-10.10.2024

Ruskon kunta osallistui 9.-10.10.2024 Lounais-Suomen Aluehallintoviraston järjestämään LOUNAIS24-valmiusharjoitukseen.

LOUNAIS24-valmiusharjoitus kokosi yhteen noin 90 organisaatiota Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueelta. Lounais-Suomen aluehallintovirasto vahvistaa alueellista valmiutta toimia häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa järjestämällä valmiusharjoituksia kunnille, hyvinvointialueille, viranomaisille ja muille alueen keskeisille toimijoille.

 

Kunnanjohtaja Kari Lehtinen totesi, että kahden päivän aikana kunnan laajennettu johtoryhmä harjoitteli harjoitusskenaarion mukaista tilannekuvaa. Kävimme harjoituksessa läpi eri kunnan toimintoja ja miten palvelut toteutetaan mahdollisen poikkeusolon aikana. Tätä osaamista kunnan tulee jatkossakin ylläpitää näiden valmiusharjoitusten muodossa.

Valmiusharjoituksessa simuloitiin pitkäkestoista sähkönjakelun häiriötilannetta, joka mahdollisti mukana oleville tahoille varautumissuunnitelmiensa toimivuuden varmistamisen. Harjoitus järjestettiin niin sanottuna pöytäpelinä, joka ei näkynyt julkisuudessa. Harjoituksen skenaarion ympärille oli suunniteltu tehtäviä, joita osallistujaorganisaatiot ratkoivat omilla toimipaikoillaan sekä valmiusharjoituksen yhteisellä virtuaalisella harjoitusalustalla. 

 

Ruskon kunnasta valmiusharjoitukseen osallistui laajennettu johtoryhmä. 

Supernanny logo.