Vanha kassakone.

 

 

 

Hae kohdeavustusta täältä

Hyvinvointitoimialan avustusmuodot

Hyvinvointitoimialan myöntämiä avustusmuotoja ovat

  • kumppanuussopimukset kolmannen sektorin kanssa pitkäjännitteiseen työskentelyyn yhteisen tavoitteen eteen
  • kohdeavustukset kolmannelle ja neljännelle sektorille perusteltuihin tarkoituksiin
  • vapaa-aikatilojen maksuttomuus kunnan kolmannelle sektorille
  • taiteen perusopetuksen oppilaspaikkatuki (60-100%)
  • saattajakortti liikuntaesteisen saattajalle liikunta- ja kulttuuripalveluiden sisäänpääsyyn saatettavan mukana

Kohdeavustuksia myönnetään ja haetaan vuosittain. Avustuskriteereistä päättää vuosittain hyvinvointilautakunta.
Kohdeavustukset ovat harkinnanvaraisia ja ne myöntää hyvinvointilautakunta.

Tarvetta avata hakuaika v. 2024 kumppanuussopimuksille arvioidaan kohdeavustusten myöntämisen jälkeen.

Saattajakorttia voi hakea tästä

Taiteen perusopetuksen oppilaspaikkatukea ei tarvitse hakea erikseen. Tuesta voidaan laskuttaa opetukseen osallistuvalta takaisin 40%
Vuonna 2023 tukea ei peritty takaisin.

Tilojen käyttö on yhdistyksille maksutonta, kun varaajana on yhdistys.  Kauden vakiovuorot neuvotellaan keväisin yleensä touko-kesäkuussa. Jäljelle jääviä aikoja varataan Timmi-ajanvarausohjelman kautta omatoimisesti. Muista varata yhdistyksen edustajana, ei yksityishenkilönä!

 


Kohdeavustukset 2024

Hyvinvointitoimiala myöntää 3.-4. sektorille kohdeavustuksia toiminnan kehittämiseen, muihin perusteltuihin tarkoituksiin sekä hyvinvoinnin edistämiseen Ruskon kunnassa.

Avustuksilla on kaksi hakuaikaa, pääasiallinen hakuaika keväällä ja jälkihaku kesän jälkeen.

Vuonna 2024 avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat ensisijaisesti kunnan laajaan hyvinvointikertomukseen ja sen pohjalta nousevaan neljään hyvinvoinnin kehittämisen painopistealueeseen tai teemaan. Teemat ovat ikäkausikohtaisia:

·       Lasten terveellinen, turvallinen ja rauhallinen ympäristö; Lapsuudessa helposti saatava tuki on investointi yksilön hyvinvointiin ja kunnan elinvoimaan

·       Nuorten henkinen hyvinvointi; Turvallinen ja virikkeellinen lähiympäristö ja -yhteisö edistävät hyvinvointia

·       Työikäisten palvelukokemus; Osallistuva ja vastuullinen kuntalainen huolehtii itsestään ja muista

·       Ikäihmisten elämänlaatu; Arvokas vanhuus turvataan ennakoivasti muuttamalla palvelurakennetta

Avustuksia myönnetään edelleen aiempien vuosien tapaan perusteltuihin tarkoituksiin, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimintaan sekä yhdistystoiminnan kehittämiseen erityisesti, jos avustus liittyy johonkin ym. painopistealueista.

Avustuksista päättää viranhaltijavalmistelun pohjalta hyvinvointilautakunta.

Etusijalla avustuksia myönnettäessä ovat

·       hyvinvointikertomuksen ja -ohjelman painopistealueiden sekä toimenpiteiden mukaiset kuntalaiselle mielekkäät ja yleishyödylliset teot:

o   Lasten terveellinen, turvallinen ja rauhallinen ympäristö

–  esim. äiti- ja perheryhmätapaamiset, perhekahvilatoiminta
–  esim. lasten lukemaan innostamisen sisällyttäminen osaksi yhdistyksen toimintaa
–  esim. valvottu vapaa-ajan harrastustoiminta
–  esim. liikunnan ihmemaa -konsepti
–  esim. perheliikunta tai temppukerhot
–  esim. babykino -Elokuvalisenssi -toiminta Ruskotalolla
–  esim. liikenneturvallisuuteen liittyvät teot

o   Työikäisten palvelukokemus

–  esim. monipuoliset liikuntaharrastukset
–  esim. monipuoliset ja kiinnostavat tapahtumat
–  esim. kulttuuritarjonnan laajentaminen ympärivuotiseksi
–  esim. ympäristön viihtyisyydestä huolehtiminen
–  esim. kulttuurisisällöt osana yhdistystoimintaa
–  esim. koirakoulut, luontoretket tai muut kunnanosan yhteiset kivat tekemiset

o   Nuorten henkinen hyvinvointi

–  esim. nuorille mielekkäät vapaa-ajan kulttuuri- ja liikuntaharrastukset
–  esim. mun juttu – nuorilta nuorille liikuntamallin soveltaminen

o   Ikäihmisten elämänlaatu

–  esim. hakeutuvat kulttuuripalvelut

·       vapaaehtoisten lukijoiden ja soittajien järjestäminen palvelutaloihin
·       vapaaehtoisten järjestäminen kirjaston kotipalvelun kassitoimittajaksi
–  esim. Voimaa vanhuuteen -ohjelman toteuttaminen
·       maksuton, kummassakin kunnanosassa järjestettävä senioritanssitoiminta
·       Voimaa vanhuuteen – ohjelman kolmen kuntaosallistujan
koulutus- ja matkakulut
–  esim. kylä- tai nuorisotalkkaritoiminta
–  esim. kaveritoiminnan järjestäminen (kulttuuri- ja Fölikaveri, ystävätoiminta )
–  esim. yhteisen päivätoiminnan järjestäminen
–  esim. kuljetusavun järjestäminen

Kuntosalitoimintaan haettavat avustukset myönnetään ensisijaisesti yhdistyksille kunnan omiin kuntosaleihin käyntikertoina, ei rahallisesti.

·        infotilaisuuksissa työstetyt hakemukset

·        tapahtumiin, yhdistystoiminnan kehittämiseen sekä muihin perusteltuihin tarkoituksiin haetut avustukset.

Avustusmäärää arvioitaessa sovelletaan samoja, kunnanhallituksen hyväksymiä kriteereitä, kuin aiempina vuosina:

·       Haettavan avustuksen määrä ja hakijan perustelut avustuksen myöntämiseksi

·       Avustettavan toiminnan sisältö, laatu, laajuus, vakiintuneisuus ja vaikuttavuus

·       Avustuksen käytön suunnitelmallisuus

·       Hakijan yleishyödyllisyys sekä kyky tarjota ja kehittää sellaisia toimintoja, jotka edistävät kuntalaisten arjessa toimimista

·       Avustettavan toiminnan suhde alan lainsäädäntöön, kuntastrategiaan, hyvinvointisuunnitelmaan ja yhdistysohjelmaan

·       Hakijan taloudellinen tilanne, mahdollinen markkina-asema sekä edellisenä vuonna saatu avustusmäärä

·       Mikäli useampi yhdistys hakee avustusta samansisältöiseen toimintaan, kiinnitetään huomiota järjestön kykyyn tehdä yhteistyötä ja suositaan yhteistyössä järjestettyä toimintaa

Hakukelpoisia ovat kolmannen ja neljännen sektorin toimijat, jos avustettava toiminta kohdistuu ruskolaisiin.

Viime kädessä Ruskon kunnan hyvinvointitoimialan avustukset -asiakirja (Khall 25.3.2021 § 68) ohjaa avustusten hakua ja myöntämistä.  Avustusten myöntämisestä päättää hyvinvointilautakunta monialaisen viranhaltijavalmistelun pohjalta.

Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja niitä haetaan ensisijaisesti sähköisesti. Hakulomakkeessa ilmoitetaan, mihin tarkoitusta avustusta hakee ja miksi taloudellinen apu on siihen tarpeen. Liitteenä toimitetaan avustuksen käytön suunnitelma ja kululaskelma. Lisäksi hakijaa pyydetään luokittelemaan, mihin neljästä hyvinvointiohjelman painopistealueesta hakemus lukeutuu. Hakijoilta voidaan pyytää tarkennuksia myönnettävän avustusmäärän arvioimiseksi.

 

Kohdeavustusten 2024 hakuajat

Avustuksilla on kaksi hakuaikaa: pääasiallinen hakuaika huhtikuussa ja jälkihaku loka-marraskuussa

pääasiallinen avustusten hakuaika on 3.- 26.4.

Jälkihaku järjestetään 24.10.-29.11.2024