Supernanny logo.

Ruskon nanny-palvelu valittiin kansallisen Hyvä käytäntö -kilpailun finaaliin

Ruskon kunnan nanny-palvelu on valittu mukaan kansalliseen vuoden 2022 Talentian Hyvä käytäntö -finaaliin. Hankeajan jälkeen vuoden 2022 talousarviossa kunnan omaksi toiminnaksi vakiinnutettua lainattavaa kasvatusapua voi äänestää ensi vuoden tammikuussa aukeavassa yleisöäänestyksessä.

”Palkintoraati pitää Ruskon nanny -mallia helppona, matalan kynnyksen palveluna lapsiperheille. Perheet saavat nopeasti apua, ennen kuin ongelmat ehtivät kasvaa. Palvelu on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa, ja sillä on saatu aikaan hyviä tuloksia. Toimintamalli on arvioitu ja sitä voivat helposti kopioida myös muut.”

Hyvä käytäntö -kilpailuun osallistui tänä vuonna 27 ehdokasta. Taso oli kilpailun järjestäjän mukaan korkea. Palkintoraati valitsi loppukilpailuun neljä toimintamallia, jotka ovat:

  • Enna-malli — keskitetty ennakollisten lastensuojeluilmoitusten käsittely. Vantaan kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön yksikkö.
  • Perhe yhtenäiseksi – perheterapeuttista tukea pakolaisperheille. Oulun kaupungin maahanmuuttajapalvelut, Turvallinen Oulu -hanke.
  • Ruskon nanny – lainattavaa kasvatusapua lapsiperheille. Ruskon kunta.
  • Sijaishuollon haastekisa. Pesäpuu ry.

Kilpailun palkintoraati koostuu Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ja sen yhdistysten, Innokylän, Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen kaupungin, Oulun kaupungin ja Globex Oy:n edustajista.

Hyvä käytäntö -kilpailun voittaja selviää 8.3.2022 Sosiaalialan asiantuntijapäivillä Tampereella. Talentia valitsee voittajan palkintoraadin kanssa, mutta myös yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan kilpailun finalisteista. Yleisökilpailu avataan tammikuussa 2022.

Lue lisää kilpailusta.

Lisätietoja palvelusta: hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen, mikko.hulkkonen(at)rusko.fi, 044 4333 523