Tapettien historiasta on avautunut kesäksi laajempi näyttely

Näyttely sisustuksen historiasta ja tapettien tyylikausista Ruskotalon kirjastolla kesäkuusta elokuun loppuun.  Maksuton. Tutustuttavissa myös omatoimiaikana. Näyttely täydentyy tapettinäytteillä.     “Alkuaan tapetti tarkoitti kudonnaista, jota käytettiin vuoteen tai pöydän verhona. Myös ensimmäisiä seinävaatteita kutsuttiin tapeteiksi ja sitä kautta nimitys siirtyi… Lue loppuun

Rusko-seuran näyttely Ruskon kirjastossa kertoo Rusko-Vahto osuusmeijeristä

Rusko-Seura tuo Ruskon kirjastoon Ruskotalolle näytteille Rusko-Vahdon osuusmeijerin vanhoja palkintokirjoja toukokuussa. Kirjaston näyttelyssä on esillä vanhoja, kauniita, koristeellisia palkintokirjoja, joita Rusko-Vahto osuusmeijeri on saanut hyvästä voin tuotannosta. Palkintokirjat ovat meijeritoiminnan alkuajoilta. Kirjastosta palkintokirjat siirtyvät Rusko-seuran kesän 2025 näyttelyyn Ruskon museolla… Lue loppuun

Kohdeavustuksia käytettiin myös kulttuurin järjestämiseen

Vuonna 2024 Ruskon kunta jakoi yli 30 000 euroa avustuksia paikallisille yhdistyksille ja vapaaehtoisryhmille. Avustuksilla on saatu aikaan monipuolista ja merkityksellistä toimintaa, joka vahvistaa eri-ikäisten ruskolaisen hyvinvointia – lapsista ikäihmisiin. Avustukset kohdennettiin toimintaan, joka tukee Ruskon hyvinvointisuunnitelman painopisteitä. Näitä ovat… Lue loppuun

Kino Ruskotalo

Maksuttomia elokuvaesityksiä Ruskotalolla! Elokuvan jälkeen mahdollisuus jäädä keskustelemaan kahvien merkeissä. Esitysaikataulu tarkentuu kevään aikana. Kahviota tarjoamme esityskerroilla seuroille ja yhdistyksille varainkeruuseen. Haluatko osallistua elokuvien esittämiseen? Ota yhteyttä kirjastoon.   Tulossa seuraavaksi: Torstaina 12.6 klo 18 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen.… Lue loppuun

Tanssikummit (R) jatkavat Ruskon asumisyksiköissä

Tanssikummit (R) ovat saaneet hyvän vastaanoton ja erityisesti tälle kulttuurihyvinvointipalvelulle on toivottu jatkoa. Vuonna 2025 kummit käyvätkin Maunulla ja Jokituvassa yhteensä kymmenen kertaa   Tanssikummit ovat ammattitanssitaiteilijoita sekä liikkeen ja kehon ammattilaisia. Tanssikummi on erikoistunut taidelähtöiseen toimintaan ja työskentelyyn erityisryhmien… Lue loppuun

Supernanny logo.