Sirkus esiintyy lapsille.

Höntsäliikuntaa ja liikuntaneuvontaa reseptillä

Ruskon liikuntapalvelujen Liikunnasta elämänlaatua -hankkeella vahvistettiin viime vuoden aikana liikuntaneuvonnan saatavuutta ja käynnistettiin monia matalan kynnyksen liikuntaryhmiä – eli ns. höntsäliikuntaa – vauvoista vaareihin. Lisäksi kutsuntaikäisten nuorten liikkumista tuettiin maksuttomalla liikuntarannekkeella.

Liikunnallisen elämäntavan paikallisiin kehittämisavustuksiin kuuluvan Ruskon hankkeen tavoitteena oli jatkaa terveyskeskuksen kautta saatavaa liikuntaneuvontaa, joka on kohdistunut ruskolaisiin terveytensä kannalta vähän liikkuvien asukkaisiin. Heitä pyrittiin ohjaamaan liikuntaneuvonnan keinoin matalan kynnyksen liikuntaryhmiin, joissa ei ole seuratoiminnan tavoitteita. Samalla pyrittiin laajentamaan seuratoiminnan tarjontaa erityisesti aikaisemmin liikuntaa harrastamattomien keskuuteen.

Liikuntaneuvontaa reseptillä

Liikuntaneuvontaa kokeiltiin Ruskolla jo edellisenäkin vuonna ja kokemukset olivat hyviä. Nyt hankkeen myötä toimintaa vahvistettiin. Prosessissa terveyskeskuslääkäri tai terveydenhoitaja voi ohjata potilaan liikuntaneuvojalle, jos tulee esiin, että ”liikunta olisi paras lääke”.

Liikuntaneuvoja ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti ja sopii 2–10 henkilökohtaista tapaamista, jotka pitävät sisällään keskusteluja, opastusta ja tietysti yhdessä liikkumista. Henkilökohtaisten kontaktien jälkeen luvassa saattoi olla ohjaus toimivaan matalankynnyksen toimintaryhmään.

Asiakkaita liikuntaneuvonnassa vuoden 2022 aikana oli yhteensä noin 10. Kaikilla oli taustalla riski sairastua pitkäaikaissairauteen, kuten vaikkapa sydän- ja verisuonitautiin tai diabetekseen.

Kokemukset liikuntaneuvonnasta olivat hyviä, mutta kehitettävääkin jäi.

–Kaikki neuvonnassa mukana olleet selkeästi hyötyivät palvelusta. Aivan pienetkin askeleet kohti aktiivisempaa elämäntapaa alkuvaiheessa ovat tärkeitä, jotta muutos saadaan käyntiin. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi roskapussiin vieminen ulos tai rappusten kulkeminen. Terveyskeskuksissa liikunta- tai elintapaneuvonnan roolia ja näkyvyyttä tulisi kuitenkin vahvistaa, sillä hoitohenkilökunnan kiireisessä arjessa, ja etenkin korona-rajoitusten aikoina, sen merkitys äkkiä unohtuu, liikuntaneuvoja Tuula Välimäki kertoo.

Liikuntaneuvoja Tuula Välimäki.

–Liikuntaneuvonnan ja laajemmin elintapaohjauksen vaikuttavuus pohjautuu vahvaan tutkimusnäyttöön, ja ovat niitä hyvinvoinnin edistämisen toimia, joita tullaan kunnissa varmasti jatkamaan yhteistyössä hyvinvointialueen toimijoiden kanssa, muistuttaa hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen.

Matalan kynnyksen liikuntaryhmiä eli höntsäilyä

Hankkeella käynnistettiin Ruskolla myös monia matalan kynnyksen liikuntaryhmiä vähän liikkuville aikuisille, jotka eivät halua välttämättä sitoutua seuratoiminnan kaltaiseen toimintaan.

Matalan kynnyksen pesis -tapahtuman ilmoitus.

Tarjolla oli mm. kesällä 2022 kaikille avoimia pesäpalloryhmiä sekä erilaisia jumpparyhmiä eri-ikäisille. Molempiin oli mahdollista tulla mukaan käytännössä ilmestymällä vain paikan päälle. Kesällä Ruskon liikuntakentällä kokeiltiin liikuntapalvelujen normaalin toiminnan puitteissa myös kuntosalikonttia, jonka suosio jäi kuitenkin suhteellisen vähäiseksi.

Liikuntaa ja liikuntaneuvontaa tarjottiin myös etsivän nuorisotyön asiakkaille ja Ruskotalon kuntosalissa pyörikin säännöllisesti oma saliryhmä nuorille aikuisille nuoriso-ohjaajan vetämänä.

Loppuvuonna varhaiskasvatuksen kanssa käynnistettiin sirkuskoulua pienimmille lapsille. Ruskotalolla toteutetut temppuilukerrat olivat huippusuosittuja.

–Oli hellyttävä huomata, kuinka innoissaan lapset olivat vähän arkisesta toiminnasta poikkeavasta temppuilusta ja liikkumisesta, päiväkodinjohtaja Mari Renberg kertoo.

Lapsia leikkimässä.

Kutsuntaikäisille liikuntarannekkeita

Erityisenä kohderyhmänä hankkeessa oli myös kutsuntaikäiset nuoret, joille tarjottiin liikuntaneuvontaa kutsuntatilaisuuden yhteydessä. Lisäksi jokaiselle nuorelle annettiin ilmainen liikuntaranneke, jolla kannustettiin kohottamaan kuntoa ennen asepalvelusta.

–Ruskolla meillä on aika hyvä näppituntuma perusopetusikäisistä lapsista ja nuorista ja heidän liikkumisestaan ja hyvinvoinnistaan, mutta toiselle asteelle siirryttäessä kunnan ulkopuolelle tuntuma väkisinkin heikentyy. Siksi näimme tärkeäksi pureutua tähän vaiheeseen, kertoo hanketta koordinoinut liikuntapalveluvastaava Erkki Korpela.

 

Lisätietoja:

  • Liikuntapalveluvastaava Erkki Korpela, erkki.korpela@rusko.fi, puh. 044 4333 669.
  • Hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen, mikko.hulkkonen@rusko.fi, puh. 044 4333 523.