Perhe ja senioripariskunta.

Hyvinvointia jokaisen kuntalaisen arkeen!

Ruskon kunta tarjoaa asukkailleen monipuolisia hyvinvointia edistäviä palveluja perustoiminnan ja hyvinvoinnin edistämisen kehittämishankkeiden kautta. Tutustu alla olevaan kirjasto-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja muuhun hyvinvointipalvelutarjontaan ja valitse itsellesi sopivat palvelut!

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut

Ruskon kirjastot toimivat kaikille avoimina tietokeskuksina, jotka palvelevat tiedon, sivistyksen, harrastuksen ja virkistyksen tarjoajana. Kirjastot edistävät kirjallisuuden, tieteen ja taiteen harrastusta sekä tukevat perusopetusta. Ne turvaavat asukkaiden oikeutta tiedonsaantiin sekä toteuttavat tietoyhteiskuntastrategiaa tarjoamalla kuntalaisten käyttöön ilmaisia internet-liittymiä ja opastusta tietokoneen käyttöön. Kirjastot tekevät myös merkittävää yhteistyötä koulujen, päiväkotien ja ikääntyneiden palvelutalojen kanssa sekä toimivat palvelupisteinä.

Kunnan kulttuuritoiminnan tavoitteena on ennen kaikkea ylläpitää ja tukea paikalliskulttuuria ja museotoimintaa sekä näyttelyiden ja pienimuotoisten kulttuuritapahtumien järjestämistä. Kunnan kulttuuritoiminnassa keskeistä on yhteistyön tekeminen kaikkien alueen kulttuuriyhdistysten kanssa. Ruskon kunnan musiikinopetus ostetaan Turun konservatoriolta ja Turun seudun musiikkiopistolta. Musiikinopetuksen painopiste on musiikkileikkikoulussa.

Ruskon pääkirjasto
Vanhatie 4, p. 044 433 3665
ruskon.kirjasto@rusko.fi

Aukioloajat
ma–to 13-19, pe 9-16, pyhien aattoina 9-14

Vahdon lähikirjasto
Laukolan koulutie 2 B, p. 044 433 3666
vahdon.kirjasto@rusko.fi

Aukioloajat
ma 13-19, ti-ke 10-15, to 13-19, pe suljettu

UUTTA! Lukuiloa ja lukutaitoa -satutuokiot lapsille päiväkodeissa ja Lukuiloa ja lukutaitoa -kuunnelmat ikääntyneille palvelutaloissa erikseen sovittuina ajankohtina.

Musiikkileikkikoulu Ruskon kunta tarjoaa syksyllä musiikkikasvatusta 1-5 -vuotiaille lapsille 12.9.-7.11. Ruskon pääkirjastolla. Musiikkileikkikoulutoiminta järjestetään yhtenä ryhmänä, joka kokoontuu pääkirjastossa joka torstai klo 10.00-10.45 (paitsi 24.10.) Kokoontumiskertoja on syyskaudella yhteensä 8 kertaa.
Opetuksesta vastaa turkulainen taiteen perusopetusta antava musiikkioppilaitos Turun Suzukikoulu (turunsuzukikoulu.fi). Paikkoja ryhmässä on 10 lapselle ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Musiikkileikkikoulun maksu syyskaudelta on 75 €. Sisaralennus, jos samasta taloudesta on kaksi lasta, on 10 € toisesta lapsesta. Musiikkileikkikouluun ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla syksyn kausimaksu Ruskon kunnan pääkirjastoon.

HUOM! Ajankohtaiset ilmoitukset ja tapahtumat Facebookissa @ruskonkirjasto

Yhteydenotto
Vs. Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja
Nina Sallinen, p. 044 433 3662
nina.sallinen@rusko.fi


Liikuntapalvelut

Ruskon kunnan liikuntapalvelut edistävät kuntalaisten hyvinvointia. Liikuntapalveluiden pääasiallisina tehtävinä on tarjota kaikille kuntalaisille monipuolisia liikuntaolosuhteita sekä tukea paikallisten liikunta- ja urheiluseurojen toimintaa. Kunnan omassa liikuntapalvelutarjonnassa panostetaan 5–9-vuotiaiden uimakouluihin sekä tuotetaan niitä liikuntapalveluita, joita kunnan liikunta- ja urheilujärjestöt, muut yhdistystoimijat sekä palveluntuottajat eivät tarjoa. Näitä palveluja ovat erityistä tukea tarvitsevien ja ikääntyneiden liikuntapalvelut. Liikuntapalvelut tukevat myös kansallisten liikuntaohjelmien (Ilo Kasvaa liikkuen, Liikkuva koulu, Kunnossa kaiken ikää ja Voimaa vanhuuteen) toiminnan jalkautumista kunnassa.

Lapset ja nuoret

Ruskon kunta panostaa lasten ja nuorten liikuntaan ja tarjoaa hyvät olosuhteet liikunnallisesti aktiiviseen arkeen ja harrastamiseen. Yhteistyötä tehdään urheiluseurojen, varhaiskasvatuksen ja koulutoimen kanssa. Ruskon urheiluseurojen toimintaan voi tutustua täällä.

Nuorisopalveluiden 4–7-luokkalaisten sählykerho maanantaisin Kirkonkylän koulun liikuntasalissa klo 17–18. Kerhossa pelataan sählyä ja mahdollisesti muita pelejä rennolla otteella. Ota mukaan sisäkengät sekä oma sählymaila ja suojalasit tai voit myös lainata pelivälineet paikan päältä. Ilmoittautumiset: nuorisopalvelut@rusko.fi. Maksuton.

Nuorisopalveluiden MIHI -kuntosalivuoro 15–29-vuotiaille tiistaisin Ruskotalon kuntosalissa klo 15-16. Ilmoittautumista ei tarvita. Maksuton.

UUTTA! 13–19 -vuotiaat nuoret voivat osallistua mihin tahansa MIHI-liikuntaan Turun seudulla maksutta. Valitse itsellesi sopivat: mihi.fi

Aikuiset

Ruskon kunta tarjoaa työikäisille hyvät olosuhteet liikunnallisesti aktiiviseen arkeen ja harrastamiseen. Työikäisten ohjattu liikunta tapahtuu pääasiassa paikallisten urheiluseurojen ja yhteistyökumppaneiden toimesta. Kunnan liikuntapaikkarakentamisen kautta luodaan monipuolisia ja virikkeellisiä olosuhteita liikkujien ja harrastajien käyttöön.

Katso palvelutarjonta kohdasta KAIKKI LIIKKUJAT.

Yli 60-vuotiaat

Vesijumppa maanantaisin uintikeskus Ulpukassa ma 16.9.2019 alkaen. Ilmoittautumista ei tarvita.

I ryhmä klo 7.30–8.15
Osallistujat maksavat itse sisäänpääsyn.
II ryhmä klo 8.15–9.00
Osallistujat maksavat itse sisäänpääsyn.

Tuolijumppa keskiviikkoisin Ruskotalolla 18.9.2019 alkaen. Ilmoittautumista ei tarvita.

I ryhmä klo 8.00–8.55
Maksuton.
II ryhmä klo 9.00–9.50
Maksuton.

Kuntojumppa torstaisin 19.9. alkaen Laukolan koululla klo 16.00–17.00. Ilmoittautumista ei tarvita. Maksuton.

Salijumppa perjantaisin 20.9. alkaen Ruskotalolla klo 8.00–9.00. Ilmoittautumista ei tarvita. Maksuton.

Sisäcurling keskiviikkoisin syyskuusta 2019 alkaen Pilttipubissa klo 9.15 alkaen. Ilmoittautumista ei tarvita. Maksuton.

UUTTA! Yli 60-vuotiaiden ja erityistä tukea tarvitsevien oma kuntosalivuoro Ruskotalolla joka arkipäivä ma–pe klo 10.40–11.30. Vuoro on kuntosalikortin ostaneille.

HUOM! Laiteopastusta Ruskon kuntosalilla tiistaina 3.9. klo 10.40–11.30 ja torstaina 5.9. klo 10.40–11.30.

Erityisryhmät

Ruskon kunta tarjoaa erityistä tukea tarvitseville olosuhteet liikunnallisesti aktiiviseen arkeen. Ruskon kunta tarjoaa erityistä tukea tarvitseville saattajakortin, jonka tavoitteena on helpottaa vammaisen tai pitkäaikaissairaan liikunnan ja kulttuurin harrastamista. Saattajakorttia voit hakea lomakkeella, joka löytyy kunnan verkkosivuilta.

Erityisryhmien liikuntastipendi on tarkoitettu henkilöille, jotka vammansa vuoksi kuuluvat erityisryhmään. Liikuntastipendiä haetaan kuluneen vuoden liikuntaan kulutositteita vastaan. Hakuaika on vuosittain tammikuussa.

Kaikki liikkujat

UUTTA! Kaikille ikäryhmille ja liikkujille sopiva leikkipuistojumppa maanantaisin klo 10–11 Päällistönmäen puistossa. Ilmoittautumista ei tarvita. Maksuton.

Kaikille ikäryhmille ja liikkujille sopiva kylmävesiuinti/avantouinti 21.9.2019–16.5.2020 välisenä aikana: keskiviikkoisin klo 17–20 ja lauantaisin klo 13–17. Kausimaksu 25 €. Kausikortit Ruskon pääkirjastosta. Tiedustelut: 050 304 0799 / Kesäläinen.

Ruskotalon kuntosali
Talkootie 3, 21290 Rusko

Aukioloajat
ma–pe klo 6.30–8.00 ja 14.45-21.00, la–su klo 9.00-15.00

Ruskotalon kuntosalilta löytyvät hyvät kuntosalilaitteet, kuntopyörät ja vapaat painot voimaharjoitteluun. Ruskotalon kuntosali on 120 m².

Kuntosalikortit ostetaan Timmi-verkkokaupasta kunnan verkkosivuilta.

Muut liikuntaolosuhteet

Ruskon kattaviin liikuntaolosuhteisiin, kuten Kuhankuonon retkeilyreitistöön, kunnan uimapaikkoihin, ulkoliikuntaolosuhteisiin, Vahdon uusiin liikuntapaikkoihin ja varattavissa oleviin sisäliikuntatiloihin voit tutustua kunnan verkkosivuilla.

Yhteydenotto
Liikuntapalveluvastaava
Erkki Korpela, p. 044 433 3669
erkki.korpela@rusko.fi

Liikuntaolosuhteiden ja Ruskotalon tilavaraukset ja kulunvalvontalätkät:
ma–pe klo 8–16: tilavaraukset@rusko.fi

Ongelmatilanteessa puhelut ma–pe klo 8–16 välillä:
044 4383 655 (vain puhelut, ei tekstiviestejä, ei takaisin soittoa)


Nuorisopalvelut

Ruskon kunnan nuorisopalveluilla on merkittävä rooli kunnan nuorten hyvinvoinnin edistämisessä. Nuorisopalveluiden pääasiallisina tehtävinä on nuorten kohtaaminen, läsnäolo, kasvamisen, oppimisen ja elämänhallinnan tukeminen sekä sosiaalinen vahvistaminen.

Kunnan omassa nuorisopalvelutarjonnassa panostetaan ohjattuun kerhotoimintaan, ohjattuun nuorisotalotoimintaan, kouluilla tehtävään työhön, retki-, leiri- ja kesäkerhotoimintaan sekä etsivään nuorisotyöhön. Nuorisopalveluiden keskeisenä periaatteena on tarjota toimintaa, johon kaikilla nuorilla on mahdollisuus osallistua taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Ruskon nuorisotalotoiminta
Ruskotalon yläkerta, Talkootie 3

Maanantaisin klo 13–20 avoin nuorisotalotoiminta 7lk–18v.
Keskiviikkoisin klo 13–16 pikkunuokkaritoiminta 3–6 lk
Perjantaisin klo 13–16 pikkunuokkaritoiminta 3–6 lk ja klo 16–21 avoin nuorisotalotoiminta 7lk–18v.

Vahdon nuorisotalotoiminta
Laukolan koulutie 2.

Tiistaisin klo 12–16 MLL:n pikkunuokkaritoiminta 3–6 lk
Keskiviikkoisin klo 12–16 MLL:n pikkunuokkaritoiminta 3–6 lk ja klo 16-20 avoin nuorisotalotoiminta 7lk–18v.
Torstaisin klo 12–16 MLL:n pikkunuokkaritoiminta 3–6 lk ja klo 16-20 avoin nuorisotalotoiminta 7lk–18v.

Nuorisopalveluiden 4-7-luokkalaisten sählykerho maanantaisin Kirkonkylän koulun liikuntasalissa klo 17–18. Kerhossa pelataan sählyä ja mahdollisesti muita pelejä rennolla otteella. Ota mukaan sisäkengät sekä oma sählymaila ja suojalasit tai voit myös lainata pelivälineet paikan päältä. Maksuton. Ilmoittautumiset: nuorisopalvelut@rusko.fi

Nuorisopalveluiden 3–6 -luokkalaisten puuhakerho torstaisin Ruskotalolla ja sen ympäristössä klo 14.15–16.00. Voit saapua halutessasi vapaaseen toimintaan klo 13.15 alkaen. Ohjattu kerhotoiminta alkaa klo 14.15. Ohjelmassa on pelejä ja leikkejä, kokkailua, kädentaitoja, ulkoilua ja retkiä. Jokainen kerhokerta sisältää välipalan. Hinta 10 € / lukukausi. Ilmoittautumiset: nuorisopalvelut@rusko.fi

Nuorisopalveluiden kouluilla tehtävä työ: Nuoriso-ohjaajat ovat tavattavissa Maunun yläkoululla tiistaisin klo 10.30-12.00 ja torstaisin klo 9.00-12.00. Lisäksi nuoriso-ohjaajat kiertävät joka toinen perjantai Maunun koululla ja Kirkonkylän koululla sekä tarpeen mukaan muilla kouluilla. Nuoret voivat tulla moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia, ilmoittautumaan retkille ja tapahtumiin tai juttelemaan luottamuksellisesti mieltä painavista asioista. Nuoriso-ohjaajat osallistuvat myös koulujen tapahtumiin, päihdekasvatukseen, laajennettuun oppilashuoltotyöhön sekä seiskaluokkalaisten ryhmäytyksiin.

UUTTA! Etsivä nuorisokahvila Ruskotalolla 3.9. klo 13–15 ja 8.10. klo 13–15

Etsivän nuorisotyön tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat jääneet ilman koulutus-, työ- tai harjoittelupaikkaa tai tarvitsevat apua heille sopivien palveluiden tavoittamiseksi. Toiminnan avulla nuori saa mahdollisuuden löytää ne tarjolla olevat palvelut, joiden avulla hän pääsee eteenpäin. Nuorella on mahdollisuus saada tukea esim. opintoihin, työhön ja toimeentuloon sekä asumiseen liittyvissä asioissa. Etsivä nuorisokahvilatoiminta ja muut palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellista ja ne perustuvat aina vapaaehtoisuuteen.

HUOM! Ajankohtaiset ilmoitukset ja tapahtumat Instagramissa ruskon_nuorisopalvelut ja Facebookissa Ruskon nuorisopalvelut

Yhteydenotto
Nuorisopalvelut

Erityisnuorisotyövastaava/Nuoriso-ohjaaja
Johannes Vainio, p. 044 433 3677
johannes.vainio@rusko.fi

Nuorisopalveluvastaava/Nuoriso-ohjaaja
Paula Mickelsson, p. 044 433 3676
paula.mickelsson@rusko.fi

Etsivä nuorisotyöntekijä
Veli-Matti Jurvanen, p. 044 433 3678
veli-matti.jurvanen@rusko.fi


UUTTA! Muut hyvinvointipalvelut

Ruskon kunta on tarjonnut maaliskuusta 2019 alkaen ruskolaisille lapsille, nuorille ja perheille henkilökohtaista tukea haasteellisiin tilanteisiin ja hyvinvoinnin edistämiseen. Psykiatrinen sairaanhoitaja työskentelee Ruskolla nuorisopalveluissa, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa tarjoten luottamuksellista keskusteluapua sekä matalan kynnyksen tukea erilaisiin lasten, nuorten ja perheiden elämäntilanteisiin. Vastaanotolle voi hakeutua itse tai ohjautua vanhempien, opettajan, terveydenhoitajan tai kuraattorin kautta.

Yhteydenotto
Perhepalvelut
Psykiatrinen sairaanhoitaja
Anu Huitu, p. 040 569 5903
anu.huitu@raisio.fi


UUTTA! Hyvinvointitoimialan hyvinvointi-infot

Ruskon kunnan hyvinvointitoimiala haluaa kehittää palveluja kuntalaisia kuunnellen ja kuntalaisten tarpeisiin vastaten. Osallistu hyvinvointijohtajan Hyvinvointi-infoon, jossa kerrotaan kunnan hyvinvointipalvelujen palvelutarjonnasta ja keskustellaan kunnan hyvinvointipalvelujen kehittämisestä.

Torstaina 17.10. klo 17.00–17.30
Vahdon lähikirjasto
Laukolan koulutie 2 B

Torstaina 17.10. klo 18.30–19.00
Ruskon pääkirjasto
Vanhatie 4

Yhteydenotto
Hyvinvointitoimialan hallinto/Hyvinvointijohtaja
Anne Taulu, p. 044 433 3523
anne.taulu@rusko.fi

Hyvinvointijohtaja Anne Taulu.

Hyvinvoivaa syksyä 2019 teille kaikille toivottaen,
Anne Taulu
Hyvinvointijohtaja