Neuvoloihin ja päiväkoteihin jalkautuvat iltasatulaatikot houkuttelevat lukemaan

Iltasatulaatikot on Ruskon kirjastopalveluiden uusi matalankynnyksen palvelu lukuharrastuksen aloittamiseen lapsiperheissä. Neuvolan kanssa yhdessä ideoitu palvelu tuo kirjat niidenkin perheitten saataville, jotka eivät ole kirjaston asiakkaita. Jatkossa iltasatulaatikot jalkautetaan myös päiväkoteihin.

Lapsiperheet ovat iloinneet uusista helppokäyttöisistä kirjastopalveluista. Juhana, Camilla ja Melinda Hedborg äitinsä Maarit Hedborgin kanssa tarttuivat innolla iltasatukirjoihin Vahdon neuvolassa. Maarit kertoo perheen lapsille luetun pienestä pitäen paljon, ja kodin kirjahyllyn pursuilevan lastenkirjoja. Maaritista idea iltasatulaatikoista on hyvä, ja neuvola iltasatulaatikon paikkana ihanteellinen, koska neuvola tavoittaa kaikki pikkulapsiperheet.

Neuvolan terveydenhoitajat Hanna Marttila ja Minna Pöllänen toivovat vanhempien löytävän palvelun ja hyödyntävän iltasatulaatikoita.

– Perheiden yhdessä viettämä aika on vuosien aikana lyhentynyt johtuen vanhempien pitkistä työpäivistä, lasten harrastuksista ja vanhempien omista menoista. Iltasatuhetki on siis tärkeä muistakin syistä kuin vain sadun lukeminen: mm. läheisyys, sadusta keskustelu, puheen kehityksen tukeminen ja rauhoittuminen hektisestä arjesta, kertoo Pöllänen.

Lapsen kielellisen kehityksen ja lukutaidon kannalta ensimmäiset elinvuodet ovat erityisen tärkeitä. Jo vastasyntynyt nauttii lukemisesta ja loruttelusta. Laatikkoon onkin koottu vauvojen kovalehtisiä ensikirjoja, iltasatukirjoja ja muita lasten kuvakirjoja, jotka sopivat rauhalliseen lukuhetkeen.

Kirjan voi napata kainaloon neuvolakäynnillä ja palauttaa seuraavalla käynnillä takaisin laatikkoon. Halutessaan kirjan voi palauttaa myös kirjastoon, jossa voi tutustua muihinkin kirjaston palveluihin ja hankkia kirjastokortin, jolla saa lainaksi paljon lisää mukavaa luettavaa lapsiperheelle.

– Yhdessä lukemisesta hyötyy koko perhe. Päivittäinen iltasatuhetki on hyvä keino lisätä yhdessäoloa ja läheisyyttä ja tuoda lukeminen osaksi arkea.  Vahdon ja Ruskon kirjastojen kokoelma sisältää runsaasti tuoretta ja laadukasta lastenkirjallisuutta, kertoo kirjastonhoitaja Nina Sallinen.

Iltasatulaatikoita viedään parhaillaan myös Ruskon päiväkoteihin. Palvelu toimii samoin kuin neuvolassa, lasta päiväkodista noutaessa on helppo samalla napata kirja mukaan yhteiseen lukuhetkeen.

Lisätietoa: kirjastonhoitaja Nina Sallinen, nina.sallinen@rusko.fi, 044 4333 666

 

(Valokuva perheestä: Pekka Remes)