Hyvin sanottu Rusko mainoskuva.

Kuntalaiskeskustelu verkossa tiistaina 26.10 klo 17.30 – osallistumislinkki

Mitä Ruskon nuori tarvitsee?
Miten voimme rakentaa hyvän kasvuympäristön yhdessä?

 

Hyvin sanottu, Rusko! -keskustelusarjan toisessa osassa teemana on nuoret ja hyvä kasvuympäristö.

Keskusteluun voi osallistua Teams -alustalla tai puhelimitse – osallistumislinkki ja ohjeet artikkelin lopussa – tai sitä voi myös seurata YouTube-kanavalla. Linkki YouTube -kanavalle .
Tilaisuutta ei tallenneta.  Alustajana on MLL:n Ruskosta Maarit Nevalainen ja keskusteluttajina Maaseudun sivistysliitosta Virpi Harilahti-Juola sekä Kaisa Kervinen.
Keskustelut toteutetaan erätauko -keskustelumenetelmällä. Siinä lähestymistapana on dialogi, joka on rakentava ja tasavertainen tapa keskustella.
Dialogissa tähdätään aiheen, toisten ihmisten tai itsen parempaan ymmärtämiseen, mutta ei yksimielisyyteen tai nopeisiin ratkaisuihin.
Parhaimmillaan dialogissa syntyy ennalta-arvaamattomia oivalluksia ja uutta ajattelua.
Erätauko-keskustelumenetelmä sopii kaikille. Keskustelun osallistujilta ei tarvita asiantuntemusta tai aikaisempaa kokemusta.
Keskustelusarja liittyy Kunnankirjaston Sanasta ihmistä -hankkeeseen, jonka tavoitteena on edistää yhteiskunnallista vuoropuhelua.
Syksyllä kuntalaisilta kerättiin keskustelunaiheita, joiden pohjalta muodostuivat teemat.
Sanasta ihmistä -hanketta rahoittaa Lounais-Suomen Aluehallintovirasto. Keskustelun järjestämisessä on mukana Maaseudun sivistysliitto.

Tilaisuus on kaikenikäisille – tervetuloa mukaan keskustelemaan!

Seuraa suorana klo 17.30 alkaen:

https://youtu.be/JkPEQZ5bTZA

 

 

Osallistumislinkki: Microsoft Teams -kokous

Liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella

Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Tai liity soittamalla (vain ääni)

+358 9 23106926,,870352111#   Finland, Helsinki

Puhelinneuvottelun tunnus: 870 352 111#

Palauta PIN-koodi