Ruskon kunta tukee yhdistyksiä kuntalaisten hyvinvoinnin vahvistamiseksi

Vuonna 2024 Ruskon kunta jakoi yli 30 000 euroa avustuksia paikallisille yhdistyksille ja vapaaehtoisryhmille. Avustuksilla on saatu aikaan monipuolista ja merkityksellistä toimintaa, joka vahvistaa eri-ikäisten ruskolaisen hyvinvointia – lapsista ikäihmisiin. Avustukset kohdennettiin toimintaan, joka tukee Ruskon hyvinvointisuunnitelman painopisteitä. Näitä ovat muun… Lue loppuun

Kutsuntaikäisille nuorille lähetetty kirje ja kysely – vastauksilla tärkeä rooli liikuntaneuvonnan kehittämisessä

Ruskon kunta on lähettänyt jokaiselle vuonna 2007 syntyneelle kutsuntaikäiselle ruskolaiselle nuorelle kirjeen ja liikuntatottumuksia kartoittavan kyselyn. Kirje on laadittu yhteistyössä puolustusvoimien kanssa, ja sen ovat allekirjoittaneet Ruskon kunnan hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen sekä majuri Antti Seppä, joka toimii asevelvollisuuden sektorijohtajana puolustusvoimien Lounais-Suomen… Lue loppuun

Valtiollinen kunniamerkki jaetaan nyt myös isille – Ehdota isänpäivän 2025 kunniamerkin saajaa.

Kunniamerkki on sama kuin äitienpäiväkunniamerkki eli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein (SVR M I kr). Kunniamerkit annetaan isänpäivänä valtakunnallisessa juhlassa. Isänpäiväkunniamerkin saajan kriteerit Ehdokkaiden alaikärajana on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on, että palkittavat isät edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä.… Lue loppuun

Ruskon kunta kehittää liikuntaneuvontaa laajalla hankkeella – 24 000 euron avustus tukemaan toimintaa

Ruskon kunta on saanut merkittävän 24 000 euron valtionavustuksen Suomi liikkeelle -ohjelmasta liikuntaneuvonnan kehittämiseen. Uusi hanke “Kotiin lainattava liikuntaneuvonta Ruskolla” keskittyy laajentamaan aiemmin pilotoitua liikuntaneuvontapalvelua, joka on kohdistunut pääasiassa työikäisiin ja ikääntyneisiin kuntalaisiin. Nyt palvelua laajennetaan erityisesti lapsiperheisiin, toisen asteen opiskelijoihin ja kutsuntaikäisiin… Lue loppuun

Föli-bussimatkojen hinnat nousivat

Bussista käteisellä ostettaviin lippuihin kohdistuu muita suurempi hinnankorotus, sillä tasahinta helpottaa mahdollisen vaihtorahan antamista. Aikuisen kertalipun uusi hinta on 4,50 euroa. Lasten käteisellä maksetun kertalipun hintaa (2 euroa) ei koroteta, vaan aikuisten käteislipun korotuksella kompensoidaan lasten lipunkin korotus. Bussilippu ostetaan… Lue loppuun

Kunnanjohtajan jouluinen tervehdys

Arvoisat ruskolaiset ja muut Ruskon omakseen tuntevat. Taas on vuosi lopuillaan ja voimme rauhoittua joulun viettoon. Moni on jo joulun valmistelun aloittanut hyvissä ajoin joulutervehdysten kirjoittamisella, leipomalla, koristellen ja joulukuusta etsien. Toisaalta yhä useammat ihmiset haluavat viettää joulun valtavirrasta poikkeavalla… Lue loppuun

Supernanny logo.