Ruskon kunta on saanut merkittävän 24 000 euron valtionavustuksen Suomi liikkeelle -ohjelmasta liikuntaneuvonnan kehittämiseen. Uusi hanke “Kotiin lainattava liikuntaneuvonta Ruskolla” keskittyy laajentamaan aiemmin pilotoitua liikuntaneuvontapalvelua, joka on kohdistunut pääasiassa työikäisiin ja ikääntyneisiin kuntalaisiin. Nyt palvelua laajennetaan erityisesti lapsiperheisiin, toisen asteen opiskelijoihin ja kutsuntaikäisiin… Lue loppuun
Ruskon kunta kehittää liikuntaneuvontaa laajalla hankkeella – 24 000 euron avustus tukemaan toimintaa
Ruskon kunnanhallitus esittää muutoksia vuoden 2025 talousarvioon
Kunnanhallitus käsitteli 3. helmikuuta 2025 pidetyssä kokouksessaan vuoden 2024 tilinpäätösennustetta ja arvioi samalla kuluvan vuoden 2025 talousarviota. Tarkastelun pohjalta kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle lisäyksiä vuoden 2025 talousarvioon. Esitetyt lisäykset ovat seuraavat: • Nuorten kesätyöllistämiseen: +8 000 euroa • Koulujen retki- ja uintirahoihin:… Lue loppuun
Ruskon uudeksi sivistysjohtajaksi valittiin Heli Kivelä
Ruskon kunnanhallitus on 3.2. valinnut uuteen sivistysjohtajan virkaan kasvatustieteen maisteri Heli Kivelän. Kivelä työskentelee tällä hetkellä Raision kaupungin opetuksen kehityspäällikkönä. Viran vastaanottamisen ajankohta tarkentuu myöhemmin. Varalle valittiin kasvatustieteen maisteri Niina Mäkelä. Ruskon sivistysjohtajan virkaan tuli 28 hakemusta.… Lue loppuun
Kevät karpaateilla. Hutsulia – ukrainalaista kansanmusiikkia
Tiistaina 1.4. Laukolan koululla klo 17.30 – 18.30. Maksuton. Huom. tila vaihtunut Vahdolle Laukolan koululle! Länsi-Ukrainassa Karpaateilla elää hutsulit, pieni, omaperäinen kansa, jolla on rikas musiikki- ja tanssiperinne. Sen säilyttämiseksi perustettiin jo vuonna 1939 tanssi- ja lauluryhmä Hutsulia Stanislawowissa (nykyisessä… Lue loppuun
Poikkeamislupa
Kunnanhallitus on tehnyt seuraavat päätökset: Myllymäentie 1, poikkeaminen asemakaavan liiketilavelvoitteesta ja rakennusoikeuden ylitys, myönnetty (27.1.2025 § 11). Julkipanolista… Lue loppuun
Maa-ainesten ottolupahakemus
Elinkeinoyhtymä Suovanen Markus ja Suovanen Miikka on jättänyt Ruskon kuntaan lupahakemuksen maa-ainesten ottoa varten. Hakemus koskee olemassa olevaa toimintaa; otetaan soraa, hiekkaa ja eloperäisiä maa-aineksia. Toiminta-alue sijaitsee Ruskon kunnassa Kaarinan Pappilan kylässä, Pappilankorven tilalla (RN:o 704-459-1-10). Haettu kokonaisottomäärä on 84… Lue loppuun
