Lounais-Suomen jätehuollon pop up -lajitteluasema

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasemalle voi tuoda maksutta pieniä määriä kotitalouksien vaarallisia jätteitä, sähkölaiteromua ja poistotekstiiliä. Aseman kuluvan vuoden ensimmäinen pysähdys on Piikkiössä maanantaina 27. tammikuuta.  Pop up -lajitteluasema starttaa tämän vuoden kierroksensa maanantaina 27.1. Piikkiöstä ja matkaa seuraavana päivänä 28.1. Ruskon Vahdolle.… Lue loppuun

Tulorekisteritietojen käyttö varhaiskasvatusmaksujen käsittelyssä

Ruskon kunta on alkanut saada tulorekisteristä palkkatietoja 1.1.2020 alkaen varhaiskasvatuksen asiakasmaksun määräämistä varten. Ruskon kunnan varhaiskasvatuksessa tulorekisteriä käytetään kuitenkin vain tarvittaessa tarkentavien tietojen hankkimiseen. Perheiden on edelleen itse ilmoitettava / toimitettava tulotiedot varhaiskasvatustoimistoon. Varhaiskasvatusmaksulaki ei ole tältä osin muuttunut. Perheella on… Lue loppuun

Ruskon peruskouluihin ilmoittautuminen

Ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan vuonna 2013 tai sitä ennen syntyneet lapset, jotka eivät ole vielä aloittaneet koulunkäyntiään. Merttelän, Hiidenvainion ja Laukolan koulujen 1. luokalle tulevien oppilaiden ilmoittautuminen toteutetaan sähköisesti Wilma-järjestelmässä internetselaimella. Ilmoittautuminen ei onnistu mobiilisovelluksella. Kouluun ilmoittaudutaan 8.–24.1.2020. Jos sähköinen ilmoittautuminen… Lue loppuun

Haku kevään 2020 musiikkileikkikouluun

Haku kevään 2020 musiikkileikkikouluun alkaa tiistaina 14.1. Ruskon kunta tarjoaa keväällä musiikkikasvatusta 1-5 -vuotiaille lapsille 23.1.-19.3.2020 Ruskon pääkirjastolla. Musiikkileikkikoulutoiminta järjestetään yhtenä ryhmänä, joka kokoontuu pääkirjastossa joka torstai klo 10.00-10.45. Kokoontumiskertoja on kevätkaudella yhteensä 8 kertaa. Opetuksesta vastaa turkulainen taiteen perusopetusta… Lue loppuun

Supernanny logo.