Isä ja poika puutöissä.

Monipuoliset tekniset palvelut apunasi

Ruskon kunta vastaa kuntateknisten palveluiden valvonnasta, suunnittelusta, rakennuttamisesta, rakentamisesta sekä kunnossapito- ja käyttötehtävistä. Palvelutoimintaa ohjaa tekninen lautakunta ja kokonaisuutta johtaa tekninen johtaja kuntastrategian suuntaviivojen ja toimenpideohjelmien mukaisesti. Yhteistyö eri hallintokuntien välillä on tehtävä- ja asiakaslähtöistä. Teknisten palveluiden tavoitteena on ohjata nykyistä palvelutuotantoa mahdollisimman tehokkaasti ja etsiä uusia kilpailukykyisiä toimintamuotoja. Tämä mahdollistuu asiakaslähtöisyyttä parantamalla ja ottamalla kuntalaiset aktiivisesti mukaan toiminnan kehittämiseen.

Tila- ja ruokapalvelut

Tilapalvelut rakennuttaa, rakentaa ja kunnossapitää kunnan kiinteistöjä.

Ruokapalvelut

Syksyllä 2019 valmistuneessa keskuskeittiössä valmistetaan ruoat kunnan kouluille ja päiväkodeille. Ateriat toimitetaan myös kunnan alueella sijaitseviin palvelutaloihin ja ateriapalvelun piirissä oleviin kotitalouksiin.

Kunnassa asuvien eläkeläisten on mahdollista ruokailla Maunun koulun ruokasalissa klo 11.30–12.15 ja Jokikummun ruokasalissa klo 11.15–12.00. Ruokailun hinta on 3,40€ ja se sisältää koululounasta vastaavan ateriakokonaisuuden sekä ruokajuomat ja leivät. Eläkeläisaterioinneissa on siirrytty sähköiseen leimaukseen. Lisää tietoa asiasta saa ruokailuun saavuttaessa.

Maunun koulun ja Jokikummun ruokasaleista voi ostaa lounaalta ylitse jäänyttä ruokaa klo 12. Ruoka pakataan keittiöltä tuleviin kertakäyttöastioihin. Ensimmäisen oston yhteydessä ostaja saa käyttöönsä pantillisen leimauslätkän. Ostoksia ei makseta käteisellä, vaan kuukausilaskulla.

Siivouspalvelut

Siivouspalvelut ovat osa tilapalveluita. Siivouspalvelut hoitavat Ruskon kunnan koulujen, päiväkotien, virastojen, kirjastojen ja vanhusten palvelutalojen siivoamisen. Palvelukokonaisuuteen kuuluu myös kiinteistöstä ja kohteesta riippuen keittiön avustavia töitä, kuten astiahuoltoa, välipalan valmistusta tai lounaan esille laittoa. Joissakin kohteissa huolletaan myös tekstiileitä. Siivouspalveluista vastaa siivoustyönohjaaja.

Kuntatekniikka ja Vesihuolto

Kuntatekniikka rakennuttaa, rakentaa ja kunnossapitää kadut, tievalaistuksen, vesihuollon verkostot sekä yleiset alueet. Palvelua johtaa tekninen johtaja. Vesihuoltoa johtaa vesihuoltopäällikkö.

Rakennusvalvonta

Rakennus- ja ympäristölautakunnan alaisuudessa toimii rakennusvalvonta ja ympäristönsujelu. Ympäristösihteerit tavoittaa Mynämäen kunnanvirastolta ja ympäristöterveydenhuollon terveystarkastajat Raision kaupungintalolta. Rakennuslupien haku tapahtuu sähköisesti Lupapiste.fi -palvelun kautta. Lupia voi edelleen hakea myös paperilomakkeilla. Kaikkiin rakennus- ja toimenpidelupiin sisältyy loppukatselmus. Jos et ole varma, onko katselmus pidetty, kannattaa olla yhteydessä rakennustarkastajaan.

Palo- ja pelastustoimi

Palo- ja pelastustoimen tehtävät hoitaa Ruskon kunnassa Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos. Pelastuslakimuutoksen myötä nuohoustoiminta on muuttunut 1.7.2019. Nykyään kiinteistön omistaja voi itse valita kiinteistöönsä ammattipätevyyden omaavan nuohoojan. Nuohousalan Keskusliiton OMAnuohooja-palvelusta, nuohoojat.fi -verkko-osoitteesta löytyy ammattipäteviä nuohoojia. Vakituisessa asuinkäytössä olevien asuntojen savuhormit tulee nuohota vähintään kerran vuodessa ja vapaa-ajan asuntojen hormit kerran kolmessa vuodessa.

Toimintatavoitteet ja -mallit

Asiakaslähtöisyyttä pyritään parantamaan ja ottamaan se toiminnan kehittämisen keskeiseksi osaksi. Teknisillä palveluilla on kahden tyyppisiä asiakkaita, sisäisiä asiakkaita, joita ovat päiväkodit, koulut palvelutalot ym. ja niiden työntekijät, sekä ulkoiset asiakkaat eli kuntalaiset. Asiakaspalaute on tärkeä osa palvelujen kehittämistä. Tarkoituksena on luoda järjestelmä, jossa palautteen antaja tai kysymyksen esittäjä saa vastauksen siihen, miten asian kanssa edetään ja toimitaan. Rusko.fi sivustolla kehitetään tiedottamista ja vuorovaikutteisia palautteenantotapoja. Sujuvan ja tehokkaan palvelutoiminnan pohjalla on tärkeisiin tehtäviin luodut prosessikuvaukset ja sähköisten järjestelmien hyödyntäminen.

Rakennuttamiseen on hankittu järjestelmä, jota pystytään hyödyntämään myös kiinteistöpäivystyksessä. Järjestelmän kautta saadaan faktatietoa ja pystytään hallinnoimaan sitä. Sähköiset huoltokirjat kiinteistöille parantavat sisäisten asiakkaiden tietoa omista palautteista. Katuvalaistuksen ja katuverkoston kunto-
arviot päivitetään vuosittain ja tiedotetaan niistä päättäjiä ja kuntalaisia. Kunnan verkkosivuilla pyritään pitämään tulevien vuosien päällystysohjelma ajantasaisena. Vesihuollon liittymissopimukset ja liittymisohjeet päivitetään ja tehdään niistä selkeät prosessikuvaukset. Rakennusvalvonta on jo siirtynyt sähköiseen järjestelmään.

Mika Heinonen
Tekninen johtaja