Uutiset ja kuulutukset

Sujuvan arjen turvaaminen Ruskon kunnan hyvinvointisuunnitelman ytimessä

Ruskon kunnan laajassa hyvinvointikertomuksessa listataan kuntalaisten hyvinvoinnin vahvuudet ja parannuskohteet. Suunnitelmassa vuosille 2023–2025 korostetaan sujuvan arjen merkitystä kuntalaisten hyvinvoinnille. Valtuuston 26.2.2024 hyväksymässä suunnitelmassa hyvä arki nähdään kuntalaisten hyvinvoinnin ja pärjäävyyden perustana. Tavoitteena on parantaa kuntalaisten arjessa selviytymistä ja siten koko yhteisön hyvinvointia.… Lue loppuun

Ruskon kunta jälleen mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa

Miljoona roskapussia -kampanja on alkanut  Myös tänä keväänä koko Suomi kerää miljoona pussillista roskia. Kampanjassa mukana olevat kunnat, kaupungit, järjestöt ja yhteisöt kannustavat asukkaitaan tai jäseniään osallistumaan roskien keräämiseen. Ruskon kunta haastaa mukaan paikalliset yhdistykset ja kunnan henkilökunnan. Kunta järjestää… Lue loppuun