Ruskolla käynnistetään moottoripajatoimintaa nuorille kevään 2023 aikana. Ruskon kunnantalolla keskiviikkona 8.2.2023 klo 17.00–18.30 pidettävässä avoimessa tilaisuudessa on tarkoitus koota asiasta kiinnostuneet toimijat yhteen, ideoida tulevaa toimintaa ja sopia seuraavista kehittämisaskelista. Moottoripajat ovat nuorten harrastuspaikkoja, joissa moottoreiden kanssa puuhailun lisäksi on… Lue loppuun
Moottoripajatoimintaa Ruskolle: käynnistys- ja ideointitilaisuus ke 8.2. klo 17
Ruskon uusi nuorisovaltuusto aloitti työskentelynsä perehtymällä kunnan toimintaan
Ruskolle viime vuoden lopulla valittu uusi nuorisovaltuusto on aloittanut toimintansa. Ennen ensimmäistä järjestäytymiskokoustaan lauantaiaamuna uudet nuorisovaltuutetut perehtyivät tehtäväänsä ja kunnan toimintaan. Ruskotalolla nuorisovaltuusto, nuorisotyöntekijät, hyvinvointijohtaja ja kummivaltuutetut sekä aiemman nuorisovaltuuston puheenjohtajat myös tutustuivat toisiinsa aamupalan ja yhdessä tehdyn lounaan merkeissä.… Lue loppuun
Omatoiminen pallon potkiminen on Ruskolla toivottu ilmiö – kentillä saa treenata aina, kun tila ja sopu löytyy
Viime päivinä liikuntapiireissä keskustelua on herättänyt nuorten harjoittama ”luvaton” omatoiminen jalkapalloilu muiden varatuilla vuoroilla, vaikka tilaa kentillä olisi. Ruskolla kunta ja jalkapalloseura päättivät ottaa yhdessä kantaa omatoimisen palloilun puolesta: kaikenlainen pallon potkiminen on kunnan kentillä toivottua, jos tilaa vain on… Lue loppuun
Varhan aluehallituksen puheenjohtajisto aloitti kuntavierailut Ruskolta
Juuri vuoden alussa aloittaneen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan aluehallituksen puheenjohtajisto on käynnistänyt kuntakierroksen, jossa avataan keskustelua yhteisistä asioista kuntajohdon kanssa. Puheenjohtaja Sanna Vauranoja sekä varapuheenjohtajat Jouni Mutanen ja Niina Alho aloittivat kuntavierailut Ruskolta. Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät kuntien järjestämisvastuulta hyvinvointialueille… Lue loppuun
Kirjaston asiointipiste aukeaa Ruskotalon ala-aulassa
Pääkirjaston ollessa edelleen suljettuna, avataan kirjastopalvelujen väliaikainen asiointipiste Ruskotalolla. Asiointipiste avautuu tiistaina 3.1.2023 Ruskotalon ala-aulassa. Asiointipisteeltä voit noutaa varauksia, palauttaa aineistoa sekä lukea että lainata lehtiä palveluaikoina. Myös Föli-palvelut siirtyvät Vahdon lähikirjastosta asiointipisteelle. Asiointipiste on avoinna: – Tiistaisin ja keskiviikkoisin… Lue loppuun
Haetaan Laukolan luistelukopin valvojia
Laukolan koulun kentälle on siirretty Ruskon kunnan ns. monitoimikontti, jota on suunniteltu käytettävän talviliikunta-aikana luistelijoiden pukukoppina. Kontti on lukittava, sinne tulee sähkö ja se on lämpöeristetty. Nyt kunta etsii innokasta ja avuliasta yhteistyökumppania mahdollistamaan iloista liikuntaa erityisesti lapsille ja nuorille… Lue loppuun