Uudet lapset hakevat varhaiskasvatuspaikkaa/palveluseteliä 5.3.2023 mennessä sähköisesti osoitteessa https://sote.easiointi.fi/fi/web/rusko-vaka (vahva tunnistautuminen). Lapsen mahdollinen erityishoidon tarve ja siihen liittyvät lausunnot tulee selvittää hakemuksessa. Varhaiskasvatushakemus/palvelusetelihakemus tulee jättää viimeistään 4 kk ennen hoidon toivottua alkamisajankohtaa. Jos varhaiskasvatuspaikan tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen ajankohta… Lue loppuun
Varhaiskasvatus / palvelusetelihaku 2023-2024
Ruskon kunnan nuorten kesätyöpaikat 2023
KESÄTYÖSETELI Ruskon kunta myöntää 20 ruskolaiselle nuorelle tukea itse hankittuun työpaikkaan. Kesätyötukiseteli myönnetään hakujärjestyksessä 20:lle hakukriteerit täyttävälle nuorelle. Setelin saamisen ehtona on, että olet ruskolainen ja syntynyt 1.1.2006-31.12.2008 välisenä aikana. Kesätyösetelin voi saada myös aiemmin kunnalla töissä ollut. Hae seteliä kuntarekry.fi -sivuston kautta. Hakuaika… Lue loppuun
Ilmoittautuminen perusopetukseen on alkanut
Ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan vuonna 2016 tai sitä ennen syntyneet lapset, jotka eivät ole vielä aloittaneet koulunkäyntiään. Hiidenvainion ja Laukolan koulujen 1. luokalle tulevien oppilaiden ilmoittautuminen toteutetaan sähköisesti Wilma-järjestelmässä internet-selaimella. Ilmoittautumislomake löytyy huoltajan tunnuksella Wilman Hakemukset ja päätökset -osion takaa kohdasta… Lue loppuun
Osallistuva budjetointi käynnissä Ruskolla
Osallistuva budjetointi käynnistyi Ruskolla ideointivaiheella 23.1.2023. Mitä toivot vuodelle 2023? Osallistuvaan budjetointiin on varattu 10 000 euroa. Summalla voi ideoita esittää kuka tahansa ruskolainen henkilö tai yhteisö. Periaatteena on, että esitys tuottaisi iloa mahdollisimman monelle kuntalaiselle. Osallistuva budjetointi toteutetaan kaksiosaisena… Lue loppuun
Ilmoittautuminen esiopetukseen on alkanut
TERVETULOA ESIOPETUKSEEN 2023-2024 Lukuvuoden 2023-2024 esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisesti 16.-29.1.2023 Ruskon kunnan varhaiskasva-tuksen nettisivuilta eAsiointi-palvelun kautta osoitteessa https://sote.easiointi.fi/fi/web/rusko-vaka Lukuvuonna 2023-2024 esiopetukseen osallistuvat vuonna 2017 syntyneet lapset. Lisäksi oikeus esiopetukseen on niillä 7-vuotiailla, joiden koulunkäynnin aloittamista on siirretty vuodella sekä niillä 5-vuotiailla, joille… Lue loppuun
Osallistuva budjetointi käynnistyy Ruskon kunnassa 23.1.2023
Mihin sinä käyttäisit 10 000 euroa? Kunnanhallitus on 9.1.2023 päättänyt hyväksyessään osallistuvan budjetoinnin periaatteista, että osallistuva budjetointi käynnistyy Ruskolla 23.1.2023. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkailla on mahdollista ideoida ja päättää, mihin kunnassa se haluaa käyttää 10 000 euroa. On todella hieno asia,… Lue loppuun